1918

Tukialue Pohjois-Hämeessä 1918

Etelä-Suomi jäi kapinallisten ja punakaartilaisten haltuun tammikuussa 1918. Tämän seurauksena monet jättivät kotinsa ja hakeutuivat etelän paikkakunnilta pohjoiseen valkoisten tukialueelle. Samaan aikaan Svinhufvudin hallitus matkusti Helsingistä Vaasaan. Etelä-Pohjanmaa valittiin hallituksen joukkojen tukialueeksi. Venäläisten joukkojen maassa olo on ensimmäinen ratkaistava ongelma.

Lahden suunnalta suojeluskuntalaiset hakeutuivat pohjoiseen. Valkoisen puolen kokoontumis- ja koulutuspaikkana toimi Sysmä. Asikkalan Vääksy jäi punaisten haltuun. Huhtikuun puoliväliin asti se toimi punakaartilaisten etappi- ja huoltokeskuksena. 

Kartalla tukialueen linja kulki Kuhmoisista Päijänteen yli itään päin Pulkkilanharjun pohjoispuolelle Karilanmaalle ja edelleen Heinolan – Mäntyharjun suuntaan. Päijänteen Hinttolan saaressa oli valkoisten vartiosto. Päijänne oli valkoisten Hämeen ja Savon -ryhmän välinen raja.

Punakaartien eteneminen helmikuussa 1918 Vilppula – Orivesi – Längelmäki – Kuhmoinen suunnalla.

Sodan vaikutus ihmisiin on edelleen lähtemätön, 100 -vuotta sitten tapahtunut on historiallinen tosiasia. Nykyihmisen suurimpia huolia on sota-aihetta käsiteltäessä, miten saan sympatian riittämään ja etten vaan loukkaisi ketään kuulijaani. Aihe koskettaa edelleen hyvin konkreettisesti suomalaisten tunteita ja on osalle ihmisistä traumaattinen asia.

Sodalla 1918 saavutettu itsenäisyys ei ollut pysyvä itsestäänselvyys 30 -luvun Euroopassa.