Sotatoimet

Epäjärjestystä ja sotatoimia vallankumouksen aikana

Sotatoimet alkoivat tammikuussa 1918. Senaatilla ei ollut käytössään omaa armeijaa. Helsingissä yleistilanne oli vuoden 1917 lopulla sekava ja ainekset väkivallan laajenemiselle leijuivat ilmassa. Maa oli jakautunut mielipiteissä ja yhteiskunnallinen jännite näkyi lehtikirjoittelussa.

Politisoituminen oli voimakasta jo 1917

Työmies-lehti ja Suomen kuvalehti pyrkivät molemmat vaikuttamaan lukijoidensa mielipiteisiin propagandallaan. Nimitykset lahtari ja punaryssä olivat yleisesti käytössä molemmin puolin. Suomen kansa jakautui kahtia: porvarilliseen ja sosialistiseen leiriin. Lokakuun 1917 eduskuntavaaleissa sosialistien kärsimä vaalitappio antoi Suomen Ammattijärjestön toimille vauhtia työväen järjestyskaartien muodostamiseksi koko maahan. Työväenlehdet julkaisivat sääntöjä kaartien muodostukseen lokakuusta lähtien.

Sanomalehdet kirjoittivat propagandaa lahtareista ja punaryssistä. Lehdistön propagandalla oli merkittävä vaikutus yleiseen mielipiteeseen konfliktin synnyssä.

Mikä oli Sotilaskomitea?

Charpentier oli loppuvuodesta 1917 Suomen Sotilaskomitean puheenjohtaja. Museovirasto, historian kuvakokoelma. Jasvoin. W., kuvaaja

Helsingissä kenraaliluutnantti Mannerheim liittyi jäseneksi Sotilaskomiteaan. Se oli vuosisadan alussa hajoitetun Suomen sotaväen upseerien perustama yhteisö. Helsingin rauhattomissa oloissa sen kokoontumispaikkaa vaihdeltiin, etteivät neuvottelijat paljastuessaan joutuisi vangituiksi. Sotilaskomitean puheenjohtajana toimi joulukuussa 1917 kenraaliluutnantti Claes Charpentier, myös hän oli palannut äskettäin Venäjältä Suomeen.

Suomella ei ollut omia virallisia sotilasviranomaisia 1917

Maassa toimi Sotilaskomitean lisäksi Aktiivinen komitea, itsenäisyysliikkeen nuorempien voimien muodostama “järjestö”, joka oli perustettu ajamaan Suomen itsenäisyyttä. Se oli organisoinut suomalaisten miesten värväystä ns. partiolaiskurssille Saksaan. Vapaaehtoisia värväytyi helmikuusta 1915 lähtien koulutukseen Pfadfinder-kurssille saksalaiseen sotilaskoulutuskeskukseen Lockstedtiin. Aktiiviset ylioppilaat pitivät välttämättömänä etsiä sotilaskoulutusta ulkomailta. Syynä oli venäläisten marraskuussa 1914 tekemä päätös Suomen suuriruhtinaskunnan täydellisestä venäläistämisestä. Jääkäripataljoona 27 sai myöhemmin nimen Suomen Jääkärit. 

Sotilaskomitealla ei ollut selkeää kuvaa suomalaisten punakaartien vahvuudesta. Marraskuun 1917 suurlakon jälkeen niiden uskottiin huomattavasti kasvaneen. Aseita ja tarvikkeita punakaartilaiset saivat lisää venäläisiltä sotilailta. Venäläisten asevarastot tulisivat takaamaan punakaartilaisten aseet ja ampumatarvikkeet. Kapinallisten joukkojen määrä oli tammikuussa 1918 lähes 30 000 suomalaista miestä + venäläiset joukot.

Ongelmana pidettiin venäläisten vahvoja varuskuntia Suomessa. Niitä oli sijoitettuna Tornionjoelta rannikkoa pitkin aina Viipuriin asti. Syyskuussa 1917 entisen Tsaarin armeijan joukkoja oli Suomessa 100 000 miestä. Helmikuussa 1918 sodan alussa joukkoja oli enää 70 000 miestä, esimerkiksi Lahden Hennalassa oli vain muutama sotilas vartioimassa omaisuutta. Sotilaiden tehtävä Suomessa oli torjua saksalaisten mahdolliset maihinnousut meneillään olevassa suursodassa.

Mannerheimistä tuli Sotilaskomitean puheenjohtaja tammikuussa 1918

Sotilaskomitean kolmannessa neuvottelussa Mannerheim sai tarpeekseen komitean päättämättömyydestä ja aikoi erota sen jäsenyydestä. Kokouksen jälkeen osa komitean jäsenistä pyysi Mannerheimilta suunnitelmaa esitettäväksi senaatille. Seuraavana päivänä 16. tammikuuta Mannerheim ja Ignatius tapasivat senaattori Svinhufvudin. Eduskunnan valtuuttamana senaatin oli käynnistettävä toimenpiteet järjestyksen palauttamiseksi maahan. Mannerheim piti tehtävää järjestyksen palauttamisena ja maan vapauttamisena. Hän sanoi luottavansa suomalaisten vastustushenkeen ja taisteluhaluun.

”Minusta tuntui kuin senaattori Svinhufud ei olisi uskonut, että oli mahdollista toteuttaa tehtävä käytettävissä olevin voimin”. Mannerheimin muistelmat

Ylipäällikkö ratsuväenkenraali Carl Gustaf Mannerheim 1918. KUVA: Atelier Rembrandt, kuvaaja. Museovirasto, historian kuvakokoelma.

Varsinaisiin taisteluihin talven aikana 1918 osallistui lähes 5000 venäläissotilasta. Vastaavasti huhtikuussa saksalaisia sotilaita osallistui sotaan 1918 noin 10 000 miestä. Korkea-arvoisin venäläinen upseeri oli eversti Svetsnikov, joka selvisi hengissä Venäjälle 1918. Tampereen puolustusta johti Bulatsev, jonka valkoiset teloittivat 1918.

Punakaartien kannatus oli vahvinta teollistuneessa Etelä-Suomessa ja sinne muodostui niiden luonnollinen toiminta-alue. Siellä oli myös suuria venäläisiä varuskuntia.

Pohjanmaa muodosti vahvan tukialueen hallituksen joukoille

Kun mikään ei ole varmaa, niin kaikki on mahdollista.

Suojeluskunnissa oli koulutettu miehiä muutamien Saksasta palanneiden jääkärien voimin. Toiminta pidettiin salassa, myös aseistus oli puutteellista. Saksassa paluuta takaisin Suomeen odottivat tulevat jääkärit. Heistä Mannerheim kaavaili suojeluskuntien miehistölle päällystökaaderia.

Hannes Ignatius, kenraaliluutnantti. Helsinki. 60 v. 8.10.31. Museovirasto, historiankuvakokoelma.

Tuossa vaiheessa jääkärijoukko itse odotti pääsevänsä yhtenäisenä joukko-osastona rintamalle kotimaahan, missä vastapuolena olisivat venäläiset ja bolsevikit.  Etelä-Pohjanmaalla oli Suojeluskuntien organisointi edennyt pisimmälle ja suurin osa hankituista aseista oli jaettu sinne. Ensimmäinen lähetys aseita, ammuksia, pioneeritarvikkeita ja kahdeksan jääkäriä oli saapunut Zugfuhrer Juho Heiskasen johdolla Vaasan saaristoon marraskuussa 1917.

Armeijan perustaminen ja järjestyksen palauttaminen

Kenraalimajuri Paul von Gerich Museovirasto, historian kuvakokoelma.

Mannerheim matkusti 18. tammikuuta Vaasaan perustamaan armeijalle esikuntaa. Samaan aikaan hän päätti, että venäläiset sotilaat riisutaan aseista. Senaattori Svinhufvud oli “suunnilleen” samaa mieltä. Etelä-Pohjanmaalla suojeluskuntia organisoi Vaasan suojeluskuntapiirin päällikkö kenraalimajuri von Gerich.

Kiireellä luotiin yhteydet suojeluskuntapiireihin ja sitä kautta kutsuttiin pätevää upseeristoa apuun. Sopivia olivat ne, jotka olivat entisen Suomen sotaväen upseereita tai jonkin muun maan armeijassa palvelleita upseereita. Aseistariisuttujen varuskuntien venäläisiä, ns. Tsaarin upseereja ei kuitenkaan hyväksytty hallituksen joukkoihin. Mannerheimin suunnitteli ensimmäistä operaatiota venäläisiin varuskuntiin Etelä-Pohjanmaalla.

Kun mikään ei ole varmaa, niin kaikki on mahdollista.

Kärsimättömyys lisääntyi 25. tammikuuta 1918

Viimeisenä toimenpiteenä senaatti antoi julistuksen. Julistuksessa 28. tammikuuta ilmoitettiin Suomen kansalle kenraali G. Mannerheimin nimityksestä hallituksen järjestysjoukkojen päälliköksi. Mannerheim oli tammikuussa 1918 suurelle osalle suomalaisista täysin tuntematon henkilö.

Päämajan ensimmäiset upseerit olivat eversti Martin Wetzer ja ratsumestari Hannes Ignatius, everstit Walter Holmberg ja A. von Rehausen, kapteeni Aimo Hallberg ja asemapäällikkö B.F. Lohman. 

Kuva kirjasta Suomen vapaussodan historia.
Hämeen ryhmän ja Länsiarmeijan komentaja 1918 kenraalimajuri Martin Wetzer.

Etelä-Pohjanmaasta tuli hallituksen joukkojen tukialue ja senaatti nimesi Suojeluskunnat hallituksen joukoiksi.

Itsenäisyyssenaatti Helsingissä joutui turvallisuutensa takia jakautumaan eri paikkakunnille.  Svinhufvud jäi Helsinkiin, kolme senaattoria Renvall, Pehkonen ja Frey matkustivat Vaasaan pois kumouksellisten valtaamasta Helsingistä. Tamperelainen senaattori Arajärvi matkusti suoraan Vaasaan.

Vaasan senaatti kokoontui 24.3.1918 Svinhufvudin johtamana.

Karjalan nousu Viipurissa ja Sortavalan Suojeluskunta

Suojeluskuntien joukot yrittivät estää asekuljetukset Pietarista Viipuriin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Suojeluskuntien toiminta Viipurissa sai nimen Karjalan nousu. Kämärän aseman taistelua Suojeluskunnan ja punakaartin välillä pidetään ensimmäisenä sotatoimena. Kämärän taistelussa kuoli useita Suojeluskuntalaisia ja punakaartilaisia. Kahakka Pietisen tehtaalla Viipurissa 19. tammikuuta oli aseellinen yhteenotto suojeluskunnan ja punakaartin kesken. Välikohtauksessa sai surmansa yksi punakaartilainen.

Sortavalan Suojeluskunta toimi 23.1.1918. Ennen Pohjanmaan tapahtumia majuri Aleksander Pellingin johti paikallisen Suojeluskunnan operaatiota ja riisui venäläisen sotilasosaston aseista Sortavalassa Karjalassa.

Epävarmat suomalaiset kapinajohtajat 

Kansankomissaari, tuleva diktaattori Josif Dzugasvili (Stalin) kävi marraskuussa 1917 aktivoimassa toimiin punaisia Helsingissä. Hän kehotti kapinaan ja työväkeä yhdistymään Venäjän kansaan sanoen  “uskallusta, uskallusta ja vielä kerran uskallusta”. Toimeenpaneva komitea käynnisti kapinan Helsingissä.

Toimeenpaneva komitea perustettiin tammikuun 25. päivänä ja sillä oli valta päättää tulevista keinoista. Sosiaalidemokraattien puoluetoimikunnassa olivat äärimmäisyysmiehet päässeet niskan päälle. Osa puolueesta vastusti aseelliseen kumoukseen ryhtymistä. Punakaartien johtajilla oli kuitenkin vahva ote ja he saivat puolueessa yliotteen. Helsingissä Punakaartit saivat käskyn lähteä liikkeelle 26. tammikuuta yöllä. Käskyn antoi – toimeenpaneva –  komitea.

Ensimmäinen sotatoimi ja vastavallankumous käyntiin 28. tammikuuta 1918

Sotatoimien alkaessa senaatin käytössä ei ollut varsinaista armeijaa. Jääkäripataljoona 27 oli edelleen Saksassa. Se valmistautui palaamaan kotimaahan Liebajassa. Saksanniemen järjestyslipuston vahvuus oli noin 150 miestä. Toinen värvätty joukko, Suomen Tasavallan Vartiosto oli Jalasjärvellä. Eri puolilla oli paikallisia Suojeluskuntajoukkoja arviolta noin 40 000 miestä. 

Senaatti Helsingissä piti yhteyttä venäläisiin, Svinhuvfud neuvotteli Venäjän aluekomitean kanssa eräässä laivassa. Senaatti ilmoitti Helsingistä Vaasan esikuntaan konfliktin vaaran lisääntyneen. Venäläiset aluekomiteat olivat ilmoittaneet senaatille tukevansa Suomessa puhjennutta vallankumousta. 

Vaasan esikuntaan tuli sanoman Helsingistä 26. tammikuuta, missä matruusit odottivat lähtöä Pohjanmaan suuntaan. Matruuseja pidettiin Venäjän sotavoimien häikäilemättömimpänä aineksena. Vaasassa Mannerheim ja Ignatius ottivat kohtalon omiin käsiin ja aloittivat operaation Pohjanmaalla olevia venäläisiä varuskuntia kohtaan. Suojeluskunta-aktivistit kävivät yöllä majoituspaikkojen kimppuun mm. Vaasassa, Seinäjoella ja Lapualla. Ensimmäinen operaatio 28. tammikuuta oli onnistunut.

Etelä-Pohjanmaasta muodostui sodan alkuvaiheessa hallituksen joukkojen tukialue. Onnistuessaan se oli varmistanut alueen puolustamisen ja lisäsi mahdollisuuksia operaatioiden jatkamiselle. Suojeluskunnat oli nimetty hallituksen joukoiksi 28. tammikuuta päivätyssä senaatin julistuksessa kansalle.

Aamulla 28. tammikuuta suurimmat varuskunnat Vaasa, Seinäjoki ja Lapua oli riisuttu aseista. Neljässä päivässä  koko Etelä-Pohjanmaan varuskunnat oli pakotettu luovuttamaan aseensa. Hallituksen nimittämät joukot saivat haltuunsa 8000 kivääriä, 34 konekivääriä, 37 tykkiä, kranaatinheittimiä, varusteita ja ampumatarvikkeita.

Haapamäen kautta kulkevat rautatieyhteydet turvattiin räjäyttämällä rata 29. tammikuuta aseman eteläpuolelta. Haapamäen risteysaseman merkitys oli suojeluskuntien huollolle tärkeä, koska sen kautta säilytettäisiin yhteys Savoon ja Karjalaan.

Etelä-Suomen kaupungit punakaartien hallussa.
Valkoisten tukialue kulki linjalla Pori – Vilppula – Kuhmoinen – Sysmä – Mäntyharju – Antrea – Vuoksen vesistö. Sodan ensimmäinen vaihe tammi-helmikuu 1918.

HELMIKUUN ALKU 1918. Pohjoisessa Oulussa venäläiset varuskunnat ja punakaartilaiset ehtivät liittyä yhteen. Yllätys aseiden riisumiseksi ei onnistunut. Vastarinnan murtaminen 3. helmikuuta vaati hallituksen joukkojen ensimmäiset tappiot. Kuopioon lähetettiin joukkoja Haapamäen – Pieksämäen rataa pitkin. Valkoiset piirittivät Kuopion kasarmeihin linnoittautuneet punaiset 1-8.2.1918.

Etelä-Karjalassa sotatoimet käynnistyivät jääkärikapteeni Hägglundin johdolla. Karjalan rintaman johtaminen kuului 3. helmikuuta alkaen jääkärikapteeni A. Sihvon komentamille suojeluskunnille. 

Savon radan suunnassa punaiset etenivät pohjoiseen Mouhun kautta Mäntyharjulle saakka helmikuun alussa 7.2.1918. Valkoisten vastahyökkäys alkoi 14.2 ja johti taistelujen jälkeen punaisten vetäytymiseen. Mikkelissä punakaartit antautuivat tammikuun lopussa.

Rata katkaistiin Mikkelin eteläpuolelta ja Varkaus vallattiin ankarissa taisteluissa 20-21.2.1918. Etelämpänä Mouhussa käytiin taisteluja 3-5.3, mistä puolustajat vetäytyivät Voikoskelle.

Kouvolan asemakylä, Luumäki ja tärkeä Pietarin-Riihimäen rata jäi punaisten hallintaan koko sodan ajaksi. Punaisilla oli käytössään panssarijuna, joka vaurioitui Mouhun taistelussa. Suomi oli jakautunut kahteen osaan Etelä-Suomen jäädessä punakaartien komentoon. Tammikuun lopulla punakaartien vahvuus oli 30 000 miestä. Punakaartin johto arvioi suojeluskuntien voiman todellisuutta suuremmaksi, eikä heti lähettänyt punakaarteja pohjoiseen.

Vilppulan rintama helmikuussa 1918

Ensimmäisinä valkoisten asemia vastaan hyökkäsi venäläiset, ne pyrkivät vapauttamaan aseista riisutut toverinsa Pohjanmaalla. Venäläinen eversti Svetsnikov johti 2. helmikuuta alkaen hyökkäysyrityksiä Vilppulan suunnalla. Hän toimii punakaartien Länsi-Suomen armeijan komentajana. Vilppulan rintamalla hän yritti kymmenen päivän ajan läpimurtoa. Hyökkäykset ehtyivät 12. helmikuuta. Vilppulassa 50 km pitkää rintamakaistaa puolusti eversti M. Wezerin johtamat valkoisten sotilasryhmät.

Savon ryhmä

Kenraaliluutnantti Ernst Löfström (Toll), Savon ryhmän komentaja / Itäarmeijan komentaja 1918. Kuva kirjasta Suomen vapaussodan historia.

Savossa päällikkyyden otti 11. helmikuuta kenraalimajuri Löfström. Punakaartien eteneminen Kouvolan – Mikkelin rataa pitkin Mäntyharjulle pysäytettiin. Pohjois-Kymenlaakson teollisuuspaikkakunnat ja Kouvolan asemakylä jäi kapinallisten komentoon.

Eversti Harald Hjalmarson, osasto Hjalmarson, Häme. Länsiarmeijan 2. krenatöörirykmentti. Kuva kirjasta Suomen vapausodan historia.

Rintamalinjan eteläpuolella Uudellamaalla käytiin muutamia erillisiä taisteluja suojeluskuntalaisten ja kapinallisten kesken. Ne sitovat punaisia voimia ja veivät kapinajohdon huomion pois pohjoisen tapahtumista. Suojeluskuntien joukot yrittivät sodan alussa edetä Päijänteen itäpuolelta etelään. Hartolan ja Lusin suunnasta edennyt Hjalmarssonin retkikunta helmikuussa ei päässyt Heinolan läpi. Heinola pysyi tiukasti punakaartien hallussa huhtikuun lopulle asti. Oma lukunsa oli ruotsalaisten järjestämä Ahvenanmaan selkkaus ja maihinnousu.

Sota-ajan 1918 ensimmäisessä vaiheessa valkoisten sotatoimet tähtäsivät Pohjanmaalla olevien venäläisten riisumiseen aseista.  Operaatiot olivat luonteeltaan sissisodan kaltaisia. Innostuksen vallassa kouluttamattomat joukot uskoivat nopeaan menestykseen. Puutteellinen aseistus ja joukkojen improvisoitu toiminta herätti kokeneempien upseerien huolen. Päämäärän saavuttaminen oli innostuksesta huolimatta vielä kaukana. Maassa ei ollut muita sotilasviranomaisia ja ratkaistavana oli sotatoimiiin kuuluvat juoksevat asiat. Tarvittiin armeija esikuntineen organisoimaan ja johtamaan joukkoja. Sellaista iskuvoimaista, koulutettua armeijaa, joka kykenisi lyömään Etelä-Suomen ja Pietarin voimavarat ei vielä oltu koulutettu.

Sotatoimien jatkaminen ja organisoiminen

Seinäjoella 10. helmikuuta ilmoittautui viisi ruotsalaista upseeria. Eversti Linder, kapteenit G. M. Törngren, kreivi W. A. Douglas, Henry Peyron ja C. Petersen.  Vapaussodan luetteloihin merkittiin yhteensä 84 ruotsalaista upseeria, heistä 34 aktiiviupseeria.

Länsiarmeija
Eversti Ernst Linder Satakunnan ryhmän komentaja 1918.

Päämaja jaettiin neljään osastoon

Näiden periaatteiden mukaisesti muodostettiin lähiviikkoina organisaatio, jonka pääkohdat määrättiin päämajan käskyssä n:o 10, Päämaja jaettiin neljään osastoon ja nämä alaosastoihin seuraavan kaavan mukaan:

G. Mannerheim MUISTELMAT s.279

I. Yleisesikunta

1. Päämajoitusmestarin osasto

  1. Operatiivinen jaosto.
  2. Ilmoitusjaosto.
  3. Yhteysjaosto.
  4. Topografinen jaosto.

2.Toimisto.

3.Henkilöosasto.

4.Komendantinvirasto.

II. Ase-esikunta

  1. 1. Käsiaseiden tarkastaja.
  2. Tykistön tarkastaja.

III. Etappiesikunta

1.Intendentuuriosasto (alaisina piiriintendentit)

2.Liikenneosasto.

3.Saniteettiosasto.

4.Postiosasto.

5.Lennätinosasto.

6.Poliisiosasto.

7.Insinööriosasto.

Myöhemmin; vapautettujen alueiden päällikkö, sotasaalisosasto ja remonttihallitus.

IV. Myöhemmin; joukkojen koulutuksen ylitarkastusvirasto

Karttoja ja kuvia, SODAN JÄLJET galleriassa.

Jaa tämä artikkeli

Tagged , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *