Helsingissä kenraaliluutnantti Mannerheim liittyi jäseneksi Sotilaskomiteaan. Se oli vuosisadan alussa hajoitetun Suomen sotaväen upseerien perustama yhteisö. Helsingin rauhattomissa oloissa sen kokoontumispaikkaa vaihdeltiin, etteivät neuvottelijat paljastuessaan joutuisi vangituiksi. Sotilaskomitean puheenjohtajana toimi joulukuussa 1917 kenraaliluutnantti Claes Charpentier, myös hän oli palannut äskettäin Venäjältä Suomeen.

Suomen senaatilla ei ollut omia virallisia sotilasviranomaisia 1917
Ei armeijaa, poliisivoimia, järjestysvalta poliisivoimat oli lakkautettu aikaisemmin keväällä 1917 ja santarmit siirtyivät omavaltaisten kumouksellisten ryhmien ”leiriin”. Radikaalit ainekset Helsingissä olivat yhteistyössä venäläisten miehitysjoukkojen kanssa.

Mikä oli Aktiivinen komitea?
Maassa toimi Sotilaskomitean lisäksi Aktiivinen komitea, itsenäisyysliikkeen nuorempien voimien muodostama “järjestö”, joka oli perustettu ajamaan Suomen itsenäisyyttä. Se oli organisoinut suomalaisten miesten värväystä ns. partiolaiskurssille Saksaan.

Vapaaehtoisia värväytyi helmikuusta 1915 lähtien koulutukseen Pfadfinder-kurssille saksalaiseen sotilaskoulutuskeskukseen Lockstedtiin.

Aktiiviset ylioppilaat pitivät välttämättömänä etsiä sotilaskoulutusta ulkomailta. Syynä oli venäläisten marraskuussa 1914 tekemä päätös Suomen suuriruhtinaskunnan täydellisestä venäläistämisestä. Jääkäripataljoona 27 sai myöhemmin nimen Suomen Jääkärit.

Sotilaskomitealla ei ollut selkeää kuvaa suomalaisten punakaartien vahvuudesta. Marraskuun 1917 suurlakon jälkeen niiden uskottiin huomattavasti kasvaneen. Aseita ja tarvikkeita punakaartilaiset saivat lisää venäläisiltä sotilailta.

Venäläisten asevarastot tulisivat takaamaan punakaartilaisten aseet ja ampumatarvikkeet. Kapinallisten joukkojen määrä oli tammikuussa 1918 lähes 30 000 suomalaista miestä + venäläiset joukot.

Ongelmana pidettiin venäläisten vahvoja varuskuntia Suomessa. Niitä oli sijoitettuna Tornionjoelta rannikkoa pitkin aina Viipuriin asti. Syyskuussa 1917 entisen Tsaarin armeijan joukkoja oli Suomessa 100 000 miestä. Helmikuussa 1918 sodan alussa joukkoja oli enää 70 000 miestä, esimerkiksi Lahden Hennalassa oli vain muutama sotilas vartioimassa omaisuutta. Sotilaiden tehtävä Suomessa oli torjua saksalaisten mahdolliset maihinnousut meneillään olevassa suursodassa.

Mannerheimistä tuli Sotilaskomitean puheenjohtaja tammikuussa – ilman omaa armeijaa – Svinhufvud, Mannerheim ja Ignatius

Sotilaskomitean kolmannessa neuvottelussa Mannerheim sai tarpeekseen komitean päättämättömyydestä ja aikoi erota sen jäsenyydestä. Kokouksen jälkeen osa komitean jäsenistä pyysi Mannerheimilta suunnitelmaa esitettäväksi senaatille. Seuraavana päivänä 16. tammikuuta Mannerheim ja Ignatius tapasivat senaattori Svinhufvudin.

Eduskunnan valtuuttamana senaatin oli käynnistettävä toimenpiteet järjestyksen palauttamiseksi maahan. Mannerheim piti tehtävää järjestyksen palauttamisena ja maan vapauttamisena. Hän sanoi luottavansa suomalaisten vastustushenkeen ja taisteluhaluun.

Päämaja ryhtyi kokoamaan hajanaisista joukoista armeijaa – Mannerheimin päätös–

Tammikuun 19. päivänä Mannerheim oli Vaasassa rakentamassa itselleen esikuntaa. Suuri periaateongelma maan hallituksen (senaatti) kanssa piti selvittää, Helsinkiin jäänyt osa senaattia toivoi vielä, että sotatoimet voidaan välttää. Tiedossa oli että vastapuoli punaiset olivat iskuvalmiina ja venäläiset Etelä-Pohjanmaalla odottivat vahvennuksia etelästä. Niiden tulo olisi tehnyt Mannerheimin valkoisten joukkojen toiminnasta vaikeampaa.

Mannerheim teki päätöksen riisua venäläiset varuskunnat aseista 27.– 28.1. päivien välisenä yönä. Kenraali matkusti Ylihärmään, josta tuli sodan ajan ensimmäinen komentopaikka ennen päämajan siirtymistä Seinäjoelle.

Helsingistä esikuntaan illalla tullut sanoma kehotti ”odottelemaan”, päätöstään Mannerheim ei kuitenkaan enää muuttanut.

Mannerheim antoi ensimmäisen käskyn 27.–28. -välisenä yönä Ylihärmässä. Se sisälsi Venäläisten varuskuntien aseistariisumisen Vaasassa ja maakunnan varuskunnissa, joissa oli 5000 venäläissotilasta. Toiminta alkoi yöllä, aseita saatiin saaliiksi 10 000 kivääriä, kymmeniä kuularuiskuja ja ammuksia. Tämän jälkeen Mannerheim esikuntineen muutti päämajan (juna) Seinäjoelle.

Suojeluskunnat (valkoiset) nimitettiin hallituksen joukoiksi 28.1.1918. Senaatin julistus 28.1.1918.

”Minusta tuntui kuin senaattori Svinhufud ei olisi uskonut, että oli mahdollista toteuttaa tehtävä käytettävissä olevin voimin”. Mannerheimin muistelmat Lähde: G. Mannerheim MUISTELMAT ensimmäinen osa. Otava 1953.

Varsinaisiin taisteluihin talven aikana 1918 osallistui lähes 5000 venäläissotilasta. Vastaavasti huhtikuussa saksalaisia sotilaita osallistui sotaan 1918 noin 10 000 miestä. Korkea-arvoisin venäläinen upseeri oli eversti Svetsnikov, joka selvisi hengissä Venäjälle 1918. Tampereen puolustusta johti Bulatsev, jonka valkoiset teloittivat 1918.
Punakaartien kannatus oli vahvinta teollistuneessa Etelä-Suomessa ja sinne muodostui niiden luonnollinen toiminta-alue. Siellä oli myös suuria venäläisiä varuskuntia.

Pohjanmaa muodosti vahvan tukialueen hallituksen, valkoisille joukoille
Suojeluskunnissa oli koulutettu miehiä muutamien Saksasta palanneiden jääkärien voimin. Toiminta pidettiin salassa, myös aseistus oli puutteellista. Saksassa paluuta takaisin Suomeen odottivat tulevat jääkärit. Heistä Mannerheim kaavaili suojeluskuntien miehistölle päällystökaaderia.
Tuossa vaiheessa jääkärijoukko itse odotti pääsevänsä yhtenäisenä joukko-osastona rintamalle kotimaahan, missä vastapuolena olisivat venäläiset ja bolsevikit. Etelä-Pohjanmaalla oli Suojeluskuntien organisointi edennyt pisimmälle ja suurin osa hankituista aseista oli jaettu sinne. Ensimmäinen lähetys aseita, ammuksia, pioneeritarvikkeita ja kahdeksan jääkäriä oli saapunut Zugfuhrer Juho Heiskasen johdolla Vaasan saaristoon marraskuussa 1917.

Armeijan perustaminen ja järjestyksen palauttaminen
Mannerheim matkusti 18. tammikuuta Vaasaan perustamaan armeijalle esikuntaa. Samaan aikaan hän oli päättänyt, että venäläiset sotilaat riisutaan aseista. Senaattori Svinhufvud oli “suunnilleen” samaa mieltä.

Etelä-Pohjanmaalla suojeluskuntia organisoi Vaasan suojeluskuntapiirin päällikkö kenraalimajuri von Gerich.
Kiireellä luotiin yhteydet suojeluskuntapiireihin ja sitä kautta kutsuttiin pätevää upseeristoa apuun. Sopivia olivat ne, jotka olivat entisen Suomen sotaväen upseereita tai jonkin muun maan armeijassa palvelleita upseereita. Aseistariisuttujen varuskuntien venäläisiä, ns. Tsaarin upseereja ei kuitenkaan hyväksytty hallituksen joukkoihin.

Kun mikään ei ole varmaa, niin kaikki on mahdollista.

Kärsimättömyys lisääntyi 25. tammikuuta 1918
Viimeisenä toimenpiteenä senaatti antoi julistuksen. Julistuksessa 28. tammikuuta ilmoitettiin Suomen kansalle kenraali G. Mannerheimin nimityksestä hallituksen järjestysjoukkojen päälliköksi. Mannerheim oli tammikuussa 1918 suurelle osalle suomalaisista täysin tuntematon henkilö.

Päämajan ensimmäiset upseerit olivat eversti Martin Wetzer ja ratsumestari Hannes Ignatius, everstit Walter Holmberg ja A. von Rehausen, kapteeni Aimo Hallberg ja asemapäällikkö B.F. Lohman.
Etelä-Pohjanmaasta tuli hallituksen joukkojen tukialue ja senaatti nimesi Suojeluskunnat hallituksen joukoiksi.

Itsenäisyyssenaatti Helsingissä joutui turvallisuutensa takia jakautumaan eri paikkakunnille. Svinhufvud jäi Helsinkiin, kolme senaattoria Renvall, Pehkonen ja Frey matkustivat Vaasaan pois kumouksellisten valtaamasta Helsingistä. Tamperelainen senaattori Arajärvi matkusti suoraan Vaasaan.

Vaasan senaatti kokoontui 24.3.1918 Svinhufvudin johtamana.

SODAN JOHTAMINEN – Päämaja Seinäjoella

Savon ryhmä
Savossa päällikkyyden otti 11. helmikuuta kenraalimajuri Löfström. Punakaartien eteneminen Kouvolan – Mikkelin rataa pitkin Mäntyharjulle pysäytettiin. Pohjois-Kymenlaakson teollisuuspaikkakunnat ja Kouvolan asemakylä jäi kapinallisten komentoon.
Rintamalinjan eteläpuolella Uudellamaalla käytiin muutamia erillisiä taisteluja suojeluskuntalaisten ja kapinallisten kesken. Ne sitovat punaisia voimia ja veivät kapinajohdon huomion pois pohjoisen tapahtumista. Suojeluskuntien joukot yrittivät sodan alussa edetä Päijänteen itäpuolelta etelään.
Hartolan ja Lusin suunnasta edennyt Hjalmarssonin retkikunta helmikuussa ei päässyt Heinolan läpi. Heinola pysyi tiukasti punakaartien hallussa huhtikuun lopulle asti. Oma lukunsa oli ruotsalaisten järjestämä Ahvenanmaan selkkaus ja maihinnousu.

Lue lyhyt henkilöhistoria Harald Hjalmarsonista.

Sota-ajan 1918 ensimmäisessä vaiheessa valkoisten sotatoimet tähtäsivät Pohjanmaalla olevien venäläisten riisumiseen aseista. Operaatiot olivat luonteeltaan sissisodan kaltaisia. Innostuksen vallassa kouluttamattomat joukot uskoivat nopeaan menestykseen. Puutteellinen aseistus ja joukkojen improvisoitu toiminta herätti kokeneempien upseerien huolen.

Päämäärän saavuttaminen oli innostuksesta huolimatta vielä kaukana. Maassa ei ollut muita sotilasviranomaisia ja ratkaistavana oli sotatoimiin kuuluvat juoksevat asiat. Tarvittiin armeija esikuntineen organisoimaan ja johtamaan joukkoja. Sellaista iskuvoimaista, koulutettua armeijaa, joka kykenisi lyömään Etelä-Suomen ja Pietarin voimavarat ei vielä oltu koulutettu.

Sotatoimien jatkaminen ja organisoiminen
Seinäjoella 10. helmikuuta ilmoittautui viisi ruotsalaista upseeria. Eversti Linder, kapteenit G. M. Törngren, kreivi W. A. Douglas, Henry Peyron ja C. Petersen. Vapaussodan luetteloihin merkittiin yhteensä 84 ruotsalaista upseeria, heistä 34 aktiiviupseeria.
Sodanjohto ja päämaja Seinäjoella
Mannerheim valitsi Seinäjoen päämajan sijoituspaikaksi. Etelä-Pohjanmaalle muodostui tammikuun lopussa valkoisten valtaama vyöhyke. Mannerheim oli saanut Svinhufvudilta suullisen valtuutuksen palauttaa maahan järjestysvalta.

Ylipäällikkö ryhtyi johtamaan sotaa ja toimimaan Suomen Tasavallan joukkojen ylipäällikkönä. Ensimmäinen tehtävä oli luoda, kouluttaa ja aseistaa oma armeija. Helmikuussa hallitusta tukevat joukot puolustivat asemiaaan ja torjuivat punaisten hyökkäyksiä.

Maaliskuun puolivälissä Mannerheim käynnisti hyökkäysvaiheen Pohjois-Hämeessä. Noin kolmessa viikossa hallituksen joukot etenivät ja saartoivat Tampereen. Sodan lopputuloksen kannalta tämä oli merkittävin jakso.

Päämaja jaettiin neljään osastoon
Näiden periaatteiden mukaisesti muodostettiin lähiviikkoina organisaatio, jonka pääkohdat määrättiin päämajan käskyssä n:o 10, Päämaja jaettiin neljään osastoon ja nämä alaosastoihin seuraavan kaavan mukaan:

G. Mannerheim MUISTELMAT s.279

I. Yleisesikunta
1. Päämajoitusmestarin osasto

Operatiivinen jaosto.
Ilmoitusjaosto.
Yhteysjaosto.
Topografinen jaosto.
2.Toimisto.

3.Henkilöosasto.

4.Komendantinvirasto.

II. Ase-esikunta
1. Käsiaseiden tarkastaja.
Tykistön tarkastaja.
III. Etappiesikunta
1.Intendentuuriosasto (alaisina piiriintendentit)

2.Liikenneosasto.

3.Saniteettiosasto.

4.Postiosasto.

5.Lennätinosasto.

6.Poliisiosasto.

7.Insinööriosasto.

Myöhemmin; vapautettujen alueiden päällikkö, sotasaalisosasto ja remonttihallitus.

IV. Myöhemmin; joukkojen koulutuksen ylitarkastusvirasto