Sodan perintö, Videot

Itsenäisyyspäivä 6.12. muistuttaa 2025

Itsenäisyyspäivä 6.12. muistuttaa siitä, miten itsenäisyys on ansaittava, se ei ole itsestäänselvyys eikä nautintaoikeus
– sen ovat osoittaneet sotiemme veteraanit, vanhempamme ja isovanhempamme. He edustavat monille suomalaisille perusarvoa ja velvollisuudentuntoa.

”Itsenäisyyden hinta suurvaltojen varjossa”

Kehityskulku Euroopassa 2014–2025, historian kaari, korostaa syy-seuraus-suhdetta mihin olemme päätyneet.

Miten tänne päädyttiin? Euroopan virheet ja pienten vastuu

Miten tänne päädyttiin: Laajalla Euroopan Unionin tasolla pehmeä suhtautuminen Kremliin, Venäjän vallatessa Krimin 2014, on johtanut Euroopan ja meidät lopulta tähän pisteeseen. (postaus 27.2.2022)

”Pienten asema suurvaltojen välisessä pelissä” – kirjoitin tästä 4.12.2023.

Suomen puolustajien – etenkin julkisuudessa esiintyvien – olisi ollut hyvä pitää mielessä muutama perusasia.
Ensinnäkin: tulee se päivä, jolloin joku muu päättää neuvotella ukrainalaisten puolesta Venäjän irtautumisesta sotatoimista. Ja kun se hetki koittaa, Venäjä ei anna tuumaakaan periksi omista tavoitteistaan.

Toiseksi: olemme tässä sodassa osapuoli tukemalla Ukrainaa. Emme voi kuvitella, ettei Venäjä huomioi tätä valintaamme. Silti olemme valinneet oikean puolen, ja tehneet sen alusta alkaen. Tämä on pienen valtion rehellinen ratkaisu suurvaltapolitiikan keskellä. (4.12.2023)
Meillä on aina lopulta vastuu omasta itsenäisyydestämme – halusimme tai emme. Suurvallan rajanaapurina se on realiteetti, joka on ollut voimassa historiassa ja joka tulee olemaan voimassa jatkossakin. (9.2.2024)

Sotasukupolven työtä kunnioittaen.
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2025

Tagged , ,