Henkilöhistoria

Hersalo Niilo – aktiivinen isänmaan ystävä

Myöhemmin Kenraalimajuri.
Luutnantti Niilo Viktor Hersalo (Sigell) Pohjois-Hämeen I pataljoonan 3. komppanian varajohtaja 1918. Myöhemmin kenraalimajuri. (1895-1979). Kuva kirjasta Suomen vapaussota.

Hersalo Niilo Viktor oli kotoisin Hollolasta (1895–1979).

Ylioppilas Lahden yhteiskoulusta. Esikuntaupseerin koulutus Weimarin tasavallassa Saksassa. Talvi- ja jatkosodassa divisioonan komentaja. Kenraalimajuri 1942.

Satakunnan sotilasläänin komentajana talvi- ja jatkosotien jälkeen.

Tässä postauksessa kerron sinulle nuoren Niilo Hersalon (Sigell) panoksesta suojeluskunta-aatteen edistäjänä. Hän oli nuorena aktiivinen suojeluskuntien sotilaallisen koulutuksen ja maanpuolustustyön kehittäjä.

Lisäksi kerron Päijänteen länsipuolen sotatoimista, Pohjois-Hämeen I pataljoonan toiminta-alueella. Hersalo oli pataljoonan 3. komppanian varapäällikkö.

Pataljoonalla oli tärkeä merkitys Päijänteen länsipuolella käydyissä taisteluissa. Kuhmoisista alkanut, paikoin isoja riskejä sisältänyt ja improvisoitu eteneminen päättyi huhtikuun lopulla Lahden seudulle. Lahti oli tärkeä rautatien ja maanteiden solmukohta.

Suojeluskuntien perustamisvaihe 1917

Nuori 22-vuotias ylioppilas Niilo Hersalon käynnisti Lappeenrannan suojeluskunnan aseharjoittelun. Hän koulutti palokuntakurssin nimissä myös ympäristökuntien miehiä. Koulutuksen ohessa Hersalon johdolla perustettiin marraskuussa 1917 Taipalsaaren suojeluskunta. Samaan aikaan Lappeenrantaan ja sen ympäristökuntiin syntyi useita suojeluskuntia. Aikaisemmin kesällä olivat mm. merikapteeni Algot Niska ja Tahko Pihkala käyneet puhumassa paikkakunnalla, valistaen kuulijoita suojeluskuntien perustamiseen.

Lounais-Suomen suojeluskuntapiiriin kuului vuoden 1917 lopulla n. 1000 miestä, joista Lappeenrannan suojeluskunnassa 70 miestä.

Lähde Internet: Etelä-Karjalan museon julkaisusarja nr. 21. Punaisten ja valkoisten sota Lappeenrannassa, Pekka Toivanen 1999.

Vapaaehtoinen maanpuolustustahto kehittyi nuorison keskuudessa

Suojeluskunnissa oli arviolta 2000 jäsentä elokuussa 1917. Ne olivat vapaaehtoisista koottuja, ilman koulutusta ja johtoa toimivia itsenäisiä paikallisia ryhmiä. Vapaaehtoiset suojeluskunnat oli muodostettu turvaamaan järjestystä ja puolustamaan omaisuutta. Vastaavasti punakaartit pyrkivät riisumaan suojeluskuntia aseista.

Suojeluskunta ja maanpuolustushenki syntyi paikallisista tarpeista. Syntytausta suojeluskunta-aatteelle ja vapaaehtoiselle maanpuolustukselle oli syntynyt 1901–05, keisarivallan aikana. Taustalla vaikutti Suomen oman sotaväen lakkauttaminen. Suomessa seurattiin yleisesti Venäjän armeijan sotilaallista tilannetta. Venäjä ja Saksa olivat keskenään sodassa vuodesta 1914 alkaen.

Hersalo edusti aikansa nuorta valveutunutta sukupolvea. Aktiivisesti ja määrätietoisesti hän osallistui paikallisten suojeluskuntien muodostamiseen. Väestön keskuudessa perustettiin erilaisia järjestyskaarteja eri puolille maata. Punakaartit ja valkokaartit. Niiden toiminta ja motiivit vaihtelivat suuresti.

Suomen täydellinen itsenäisyys – aktivistien päämäärä – jääkäriliike –

Itsenäistymisen aika ja suuret mullistukset 1917–1918. Suomen jäädessä ilman hallitsijaa alkoi nopea yhteiskunnallinen muutos ja taistelu vallasta. Tammikuussa 1918 punakaarti venäläisen sotaväen tuella julisti kapinan Helsingissä. Kapina oli sotatoimi jota valkoisiin liittyneet joukot ja suojeluskunnat alkoivat aktiivisesti vastustamaan.

Suomalaiset aktivistit edustivat väestössä nuorta sukupolvea. Aktivistit saivat aikaan mm. jääkäriliikkeen. Jääkäripataljoona 27 oli keisarillisen Saksan armeijaan perustettu suomalaisen joukko-osasto. Aktiivinen komitea muodostettiin jääkäriliikkeen piirissä toukokuussa 1917. Komitean aloitteesta perustettiin Vimpelin päällystökurssi.

Suojeluskunnat sotatoimien alussa 1918

Sotatoimien alkuvaiheessa helmikuussa 1918 ryhdyttiin muodostamaan yksiköitä. Suojeluskuntia perustivat vapaaehtoiset paikallista toimintaa varten. Ryhmittymät olivat aluksi löyhiä, improvisoituja ja puutteellisesti aseistettuja.

Perustettavan armeijan toinen joukko-osastoryhmä oli vuoden 1878 asevelvollisuuslain perusteella palvelukseen kutsutut miehet. Näin muodostettuja joukkoja ryhdyttiin kiireellä kouluttamaan. Jääkärien pääjoukon palattua kotimaahan Saksasta tehostui joukkojen koulutus merkittävästi.

Sodan 1918 päätyttyä toukokuussa vapaaehtoiset suojeluskunnat säilytettiin. Varsinaisia puolustusvoimia maalle ryhdyttiin luomaan tässä vaiheessa. Suojeluskunnat oli julistettu 25.1.1918 hallituksen joukoiksi poikkeuksellisissa oloissa. Sodan päätyttyä ensimmäinen suojeluskunta-asetus annettiin 2.8.1918.


– Suojeluskunta oli yleissuomalainen paikallinen itsenäisyysliikkeen tavoitteisiin tukeutuva vapaaehtoinen liike talvella 1918 –

Sotavuosi 1918

Pohjois-Hämeen I pataljoonan sotatoimista 1918 Päijänteen länsipuolella.

Hersalo (Sigell) oli 23-vuotias osallistuessaan Suomen vapaussotaan 1918 valkoisten joukoissa. Lauri ja Martti Pihkala yhdessä Niilo Hersalon ja kapteeni Hans Kalmin aloitteesta perustivat oman joukko-osaston helmikuussa 1918. Sen rungon muodostivat Tuomarniemen (Ähtäri) metsäkoulun oppilaat. Pihkalan veljekset tunnetaan liikunnan ja urheilun kehittäjinä.

Hersalon sotakokemukset alkoivat karttua helmikuussa vapaussodassa, Kuhmoisten rintamalla. Hersalo oli Pohjois-Hämeen I pataljoonan 3. komppanian varapäällikkö. Komppanian päällikkönä toimi jääkäri Anton Eonsuu. Pataljoonaa koulutti ja johti virolaissyntyinen kapteeni Kalm. Hän korosti tiedustelun merkitystä, tutustui toiminta-alueen maastoon ja otti selvää punakaartilaisten suunnitelmista. Hersalon osallistui helmikuussa tiedusteluretkiin Vehkäjärven ja Padasjoen suunnilla. Pataljoonan toiminta-aluetta oli Päijänteen länsipuoli.

Pataljoonan päällikkö Kalmin johdolla tehtiin mm. hiihtäen laajoja tiedusteluretkiä Tampereen ja Padasjoen suunnilla. Apuna hänellä oli mm. Aladár Paasonen, Lauri (Tahko) Pihkala, Erkki Varmavuori ja Niilo Hersalo (Sigell).  

Kuhmoisten Putkisto

Hersalon komppania osallistui 10.3.1918. Kuhmoisten edustalla Putkistossa käytyyn taisteluun. Punaisten sotajoukkojen ylipäällikkö Eero Haapalainen oli määrännyt Vehkajärvelle keskitetyt punakaartit valtaamaan 10.3. alkaen Kuhmoisten kirkonkylän ja sen jälkeen etenemään Jämsään. Punaisten päätavoite oli katkaista rata Haapamäellä.

Eräjärven operaatio 17.3.1918

Jääkäri Eonsuun 3. komppania, varajohtaja Hersalo lähtivät Kuhmoisista Längelmäen tietä Eräjärvelle. Tehtävänä oli Eräjärven valloituksen jälkeen saada yhteys omiin valkoisiin joukkoihin. Jääkäri Pohjanpalon 2. komppania suuntasi Kuhmalahden ja Pohjan kautta Eräjärvelle.

Operaatio tällä suunnalla tuki valkoisten pääjoukon, Jämsän ryhmän etenemistä Länkipohjasta Orivedelle. Valkoisten päätavoite tässä vaiheessa sotaa oli Tampere. Pohjois-Hämeen I pataljoona varmistettiin Eräjärven–Kuhmalahden–Vehkajärven

Padasjoki – Auttoinen – Evo – Kurhila

Auttoisten kautta Evolle lähetettiin kaksi joukkuetta 3. komppaniasta Anton Eonsuun ja Niilo Hersalon (Sigell) johdolla.  Kalmin pataljoona oli sijoitettu 15. päivän jälkeen taisteluun kukin eri tahoilleen. Evolla ylivoimaiset vihollisjoukot pysäyttivät Hersalon joukkueen etenemisen Kurhilan (Asikkalan) suuntaan.

Suurimman osan osastoa onnistui murtautua vihollisen lävitse Päijänteen suuntaan ja saarroksiin jääneen osan myöhemmin takaisin Auttoisiin. Tämän jälkeen komppanian tilalle tuli osasto Collianderin pataljoonan osia. Luutnantti Eonsuun 3. komppania yhdistettiin sittemmin omaan pataljoonaan vasta Vesivehmaalla.

Ainoastaan punaisten aloitekyvyttömyys saattaa selittää sen, etteivät he käyttäneet hyväkseen menestystään hyökätä Padasjoelle ja Kalmin peräytymistietä vastaan. Evon suunnan punaiset huomasivat  tekeillä olevan saartoliikkeen tarkoituksen liittyvän Kurhilan valtaukseen. Eonsuun joukojen tehtävänä oli vallata Iso-Evolla Kurhilan suunnan tienristeys ja siten turvata tie kohti Kurhilaa. Eonsuu jäi pitämään tienristeystä ja suojaamaan Hersalon joukkueen selustaa sen edetessä Kurhilaan.

Hersalo oli Suojeluskuntajärjestön koulutuksen ja kilpailutoiminnan määrätietoinen kehittäjä

Hersalo osallistui vapaussodan 1918 jälkeen esikuntaupseerin koulutukseen Saksassa. Hän toimi sodan 1918 jälkeen suojeluskunnan eri tasoilla useissa tehtävissä. Kirjoitti useita kirjallisia teoksia ja oppikirjoja suojeluskuntien koulutustarpeisiin. Osallistui suojeluskuntajärjestön historian kirjoittamiseen.

Hersalo toimi suojeluskuntapiirin päällikkönä 1921–1924 ja suojeluskuntain päällystökoulun johtajana 1925–1927. Suojeluskunnan yleisesikunta 1928–1939 ja yleisesikuntaupseeri 1931.

Suojeluskuntajärjestöön nojautuva aluejärjestelmä suunniteltiin 30-luvulla ja järjestelyyn siirryttiin lopullisesti 1.5.1934.

Talvisota – Jatkosota

Hersalo johti Karjalan kannaksella  21. divisioonaa. Jatkosodassa Hersalo nimitettiin Kannakselle 15. divisioonan komentajaksi. Ylennettiin kenraalimajuriksi 1942.

Välirauhanaika Satakunnan sotilasläänin komentaja ja 1944-46- Jatkosodassa 15. divisioonan komentaja. Myöhemmin Kenraalimajuri 1942.

Yleni kenraalimajuriksi 1942.

Suojeluskuntajärjestön sotilaallista koulutus- ja kilpailutoimintaa johti määrätietoisesti yleisesikunnan sotilaallisen jaoston päällikkö, kenraalimajuri N. V. Hersalo (Sigell).

Lähde: Vapautemme Vartiossa Kuvateos Suojeluskuntajärjestöstä 1917–1944, Hata Oy 1967.

Sodan käänne Hämeessä Päijänteen länsipuolella oli maaliskuussa käyty… 

Tagged