Sodan ratkaisu 1918 Salpausselän harjulla käytiin huhtikuun lopussa. Lahdessa ja Hollolassa punaisten länsiarmeija joutui pohjoisesta, etelästä ja lännestä valkoisten joukkojen ahdistamaksi. Etelästä ja idästä punakaarteja saartoi saksalainen osasto Brandenstein joka oli saanut vahvistuksia saarron toteuttamiseen.
Lahden taistelun alkuvaiheessa 19.4. punakaartilaiset jättivät keskustan asemat mm. Radiomäellä ja pakenivat Salpausselän harjuille, nykyiselle hiihtostadionille. Lahden taistelujen lopussa 1.5. punakaarti työnnettiin pois kaupungista ja Salpausselän harjulta länteen.
Sotatoimien alkuvaiheessa tammikuun lopulla punaiset ottivat Lahden hallintaansa. Kaupunki toimi sodan aikana punakaartilaisten kokoontumispaikkana. Hyvät kulkuyhteydet Pietarin, Loviisan -rata ja tiestö punaisten hallitsemaan Etelä-Suomeen mahdollisti huollon eri suuntiin. Lahden taistelut käytiin 19.4.–1.5.1918. Samaan aikaan sotatoimet päättyivät muillakin rintamilla.
PUNAISTEN RINTAMAT HELMI–MAALIS–HUHTIKUU 1918
LÄNTINEN RINTAMA, punaisten keskus oli sodan alussa Tampere.
KESKINEN RINTAMA, punaisten keskus oli Valkeala, Kouvola.
ITÄINEN RINTAMA, punaisten keskus oli Viipuri.
Brandenstein eteni Loviisasta kohti Pietarin rataa ja Lahtea
Sodan 1918 ratkaisuna pidetään Tampereen valtausta. Se pitääkin paikkansa, vaikka sodan loppunäytös oli vielä edessä. Valtauksen jälkeen 7. huhtikuuta ylipäällikkö ryhmitti omat joukkonsa lopulliseen ratkaisuun. Hangossa oli 3.–5. huhtikuuta noussut maihin saksalainen Itämeren-divisioona. Sen vahvuus oli 9000 miestä. Joukon komentaja oli Rudiger von der Goltz.
Saksalainen osasto laivattiin Tallinnassa
Muutama päivä myöhemmin 7.4. Loviisassa nousi maihin ensimmäinen Tallinasta lähtenyt Saksalainen osasto. Kaartin Ratsuväkiprikaatia johti vapaaherra Otto von Brandenstein. Joukko kuljetettiin neljänä eränä Tallinnasta Loviisan satamaan. Osaston jalkaväkijoukkoja oli 2500 miestä. Se tehtävä oli edetä rannikolta pohjoiseen ja katkaista rata Lahden ja Kouvolan välillä.
Uudenkylän taistelussa kaatuneiden saksalaisten muistomerkki
Suomeen komennettu eversti Otto von Brandensteinin osasto kuului 69. armeijakuntaan. Saksan pohjoista itärintamaa johti 8. armeijan esikunta. Maihinnousun jälkeen prikaati eteni kohti pohjoista. Osasto Brandenstein alistettiin 16.4. Rudiger von der Goltzin, Itämeren-divisioonan alaisuuteen.
Pääsuuntana Uusikylä ja Pietarin rata
Saksalaiset etenivät Loviisasta pohjoiseen Askolaan, Artjärvelle, Myrskylään, Kuivannolle, Elimäkeen, Kausalaan, Uuteenkylään, Orimattilaan, Pennalaan ja Lahden Renkomäkeen.
Sodan ratkaisu Orimattila – Uusikylä – Kausala – Lahti
Sodan ratkaisu oli Orimattilan kylää puolustaville punaisille tuhoisa. Saksalainen vahvennettu polkupyöräkomppania hyökkäsi 13.4. punaisia vastaan ja valtasivat sen. Arviolta 500 punakaartilaisesta kaatui 130 miestä. Kylää puolustaneet punaiset jäivät alakynteen ammattisotilaiden hyökätessä heidän kimppuunsa.
Taistelu Uudenkylän asemasta ja rautatiestä
Saksalaisten onnistui katkaisemaan rata Uudessakylässä 13.4. Vastarinnan vuoksi saksalaiset kuitenkin joutuivat vetäytymään asemalta jo samana päivänä. Hyökkäystä radalle johti kapteeni Reuter. Pataljoonan osat varmistivat aseman seutua ulottamalla miehityksen muutama kilometri sen pohjoispuolelle asti. Tarkennus: Reserviosasto Carnuth Porlammilta siirretään Uudenkylän pohoispuolelle Heinolaan johtavalle tielle. Sylvöjärven pohjoispäähän asetetaan varmistus.
Punaiset aloittivat vastahyökkäyksen Kausalan suunnasta seuraavana päivänä. Käytössä punaisilla oli panssarijuna. Lahden suunnasta paikalle saapui panssarijunalla 500 punakaartilaista hevosineen. Hyökkäys jatkui vielä 15.4. saksalaiset menettivät 15 kaatunutta radan katkaisussa ja aseman taistelussa. Heidän nimensä on muistomerkissä, joka sijaitsee aseman kohdalla Lahti–Kouvola -tien läheisyydessä.
Lahden valtauksen alkuvaihe
Ensimmäinen Brandensteinin osasto eteni kaupunkiin etelän, nykyisen Launeen–Renkomäen suunnasta. Punaisten viivytys epäonnistui ja valtaaja pääsi rautatieaseman edustalle. Huhtikuun 19. päivän aamuna osastoon kuulunut polkupyöräpataljoona miehitti rautatieaseman alueen ottaen 50 vankia.
Punakaartilaiset olivat kaivaneet asemia kaupungin ympärille ja Riihimäki–Kouvola -radan varren harjuille. Saksalaisten ja punaisten kesken syntyi taistelu joka kesti iltaan asti. Taistelussa punaiset joutuivat jättämään asemansa ja tykkinsä paetessaan Radiomäen harjulta kaupunkiin. Tämä jälkeen taistelut kaupungin ympärillä jatkuivat toukokuun ensimmäiseen päivään saakka.
Villähde – Joutjärvi – Ruolan harju
Radan katkaisu Villähteellä. Lahti–Kouvola radan katkaisuun osallistui Villähteen kohdalla 255. reservijalkaväkirykmentti. Tämän jälkeen saksalaiset etenivät Villähteeltä Lahteen. Punaiset tekivät vastarintaa ja puolustivat kaupunkia Joutjärvellä, Ruolan ja Lotilan harjulla. Saksalaiset etenivät Joutjärven molemmin puolin kaupungin keskustaan. Rykmentin komentaja oli everstiluutnantti von Luck.
Sodan ratkaisu Lahden harjuilla
Sodan ratkaisu oli Hämeen rintamalla lähestymässä loppua. Lahdessa taistelut käytiin saksalaisten sotilaiden ja punakaartilaisten kesken. Lahden tapahtuminen aikoihin käytiin Viipurissa ja Kymissä viimeiset taistelut punaisten ja valkoisten kesken.
Lahdessa käynnistyi 30.4. Brandensteinin suunnitelma, suuri saartoliike länteen, sen tavoitteena oli pysäyttää punaisten kulku ja saada vihollinen laskemaan aseensa. Osasto Brandenstein käynnisti hyökkäyksen Lahdessa Salpausselän – Karpalon alueella tavoitteena vallata takaisin asemat, jotka se oli edellisenä päivänä menettänyt punaisten rynnistäessä kohti kaupungin keskustaa.
Brandensteinin osaston tehtävänä oli työntää vihollinen pois kaupungin liepeiltä ja rautatien läheltä takaisin länteen päin. Samalla alkoi hyökkäys Hennalan suuntaan, missä kasarmit olivat tyhjentyneet kaartilaisista edellisenä yönä. Renkomäestä (Simola) saartoon lähtenyt Wilamovitz:n osasto eteni Okeroisten seisakkeelle. Lahti–Riihimäki -radan varmistuksen jälkeen se jatkoi kohti Metsäkangasta ja Jalkarantaa.
Samaan aikaan kaupungin länsireunassa, nykyisen stadionin alueella Salpausselän–Karpalon asemissa käytiin kolmetuntinen taistelu. Taistelun päätteeksi punaiset jättivät asemansa ja joukot vetäytyivät harjulta. Päivän aikana suuria määriä punaisia antautui. Samaan aikaan Lammilla, Hämeenkoskella ja Länsi-Hollolassa punaisten liikkumatila väheni. Saarrostuksen painopiste muodostui Länsi-Hollolaan.
Lahden taistelu 1918
Huhtikuun katastrofi kehittyy punaisten joukkojen ja siviilien vaeltaessa maanteillä
Länsi-Suomesta ja Satakunnasta viikkoja aiemmin vaeltamaan lähteneet siviilit pyrkivät Viipuriin vievälle radalle ja idän suuntaan. Punakaartilaiset ja siviilit lähestyivät Hämeenlinnan, Toijalan, Hauhon, Lammin, Länsi-Hollolan maanteitä kohti Lahtea.
Huhtikuun katastrofi oli punaisille taistelua elämästä ja kuolemasta
Punaisten kansanvaltuuskunta oli jättänyt Helsingin jo 9. huhtikuuta. Pietarinrata Riihimäeltä Viipuriin oli vielä tuolloin punaisten hallussa ja käyttökunnossa. Punaisten johtaja Kullervo Manner oli todennut, ”tämä merkitsee taistelua elämästä ja kuolemasta”, (saksalaisen noustua maihin Hangossa). Kansanvaltuuskunnan elämää ei helpottanut Brandensteinin maihinnousu Loviisaan.
Tampereen valtauksen jälkeen 6.4. punaisten läntinen rintama vetäytyi Hämeenlinnaan ja Lahteen. Kokemäenjoenlaaksosta ja Varsinais-Suomesta perääntyi tuhansittain kaartilaisia ja pakolaisia. Tavoitteena oli matkustaa Hämeen kautta itään päin. Riihimäellä tappion kärsineet punaiset olivat osittain perääntymässä myös Lahtea kohti.
Lahden seudulla Brandensteinin puolustusta vastaan hyökkäili usean tuhannen miehen vahvuisia ryhmiä. Kaikkien näiden voimien vahvuus kohosi vähintään 40 000 mieheen. Ne olivat osittain saarroksissa, mutta saartorengas oli saatava tiukalle, että punaiset saataisiin laskemaan aseensa.
Lahden taistelut käytiin 19.4.– 30.4.1918
Tappio Lahdessa merkitsi punaisten pakotien sulkeutumista itään
Saksalaisten hautamuistomerkki Lahdessa
Pohjois-Hämeen I pataljoona kohtasi Brandensteinin Lahdessa 20.4.
Majuri Kalm kirjoittaa päiväkirjassaan Anianpellon taistelun jälkeen. ”Sotilaallinen asemamme oli sellainen, että katsoin joukoilleni avautuvan yhtäaikaa kaksi tärkeää tehtävää. Yksi tehtävä oli Vierumäen tienristeyksen valloitus joka lopullisesti saattaisi Heinolan valkoisille ja toinen tehtävä yhtyä saksalaisiin Lahdessa, jotka vähäisin voimin olivat tunkeutuneet kaupungin eteläpuolelle pommittaen kaupunkia 19.4.”
Kalm vahvisti Eklundin pataljoonaa yhdellä omista komppanioista ja määräsi sen lähtemään varhain aamulla huhtikuun 20. päivä itään päin Urajärven kautta Vierumäelle ja siellä katkaisemaan punaisten yhteyden Heinolaan. Paremmin levänneen Eklundin joukon liikettä lähti tukemaan Holopaisen 1. komppania. Kalm marssi 3. komppanian kanssa Vesivehmaalta Paimelan ja Kalliolan kautta Lahteen.
Heinola luhistui Lahden valtauksen aikaan
Sodan ratkaisu oli Lahden seudulla käsillä. Kovia kokeneet kaupunkilaiset olivat vastaanottaneet saksalaiset sotilaat vapauttajana. Osa Kalmin pataljoonasta marssi 20.4. päivällä kaupunkiin pohjoisesta. Saksalaiset olivat edellisenä iltana miehittäneet kaupungin. Kalm kirjoittaa päiväkirjassaan eversti vapaaherra Brandensteinin olleen ilahtunut tapaamisestamme.
Hänen tervehdys kuuluu suomennnettuna: ”Olen iloinen, että olen tavannut Suomen valkoisen armeijan majuri Kalmin ja tullut siten sen kanssa yhteyteen, minkä avulla toivon pian pääsevämme yhteiseen päämäärämme perille.”
Eversti Brandensterin pyysi majuri Kalmia jättämään paikalla olleen 3. komppanian Lahden kaupunkiin avustamaan puhdistus-, vanginvartioimis-, tulkitsemis- ja tiedustelutehtävissä saksalaisia. Antautuneita oli n. 800, joita oli vartioitava. Kalm itse lähti iltapäivällä takaisin Vesivehmaalle johtaakseen Eklundin ja 1. komppaniansa yritystä Vierumäellä.
Rintaman murtui lopullisesti
Vesivehmaalta majuri Kalm lähetti sanoman suoraan Mannerheimile ja raportoi: ”Lahden ja siellä majailevan eversti Brandensteinin kanssa olen telefoniyhteydessä. Joten Jyväskylästä ja Tampereelta sekä sieltä Helsinkiin on telefoniyhteys”.
Vierumäen suuntaan edennyt Eklundin pataljoona sai aamulla 7 aikaan kosketuksen viholliseen Urajärvellä. Alkuiltapäivästä pataljoona joutui Vierumäen edustalla Härkälässä taisteluun, joka muutaman tunnin kuluttua päättyi punaisten perääntymiseen.
Punaiset olivat jättäneet Heinolan kaupungin ja pyrkivät Kouvolaan. Seuraavana yönä punaiset vetäytyivät Vierumäeltä itään Vuolenkoskelle, Iittiin ja Kouvolaan.
Savon ryhmän ja Brandensteinin saatua yhteyden toisiinsa, Kalm katsoi, ettei hänen komppanialla ollut syytä jäädä Vierumäelle ja lähti 21.4. 1. komppanian (Holopainen) kanssa Lahteen. Sama päivä on Hans Kalmin syntymäpäivä, hän täytti silloin 29 vuotta.
Savon ryhmä ja Martti Eklundin pataljoona
Savon ryhmään kuulunut M. Eklundin pataljoona sai yhteyden Hämeen ryhmään 19.4. Anianpellossa. Luutnantti Martti Eklund oli siviiliammatiltaan varatuomari, hän toimi aktiivisesti Kouvolan seudulla ennen punakapinaa. Hän oli Kouvolan suojeluskunnan johtajana. Suojeluskunnan miesluku Kouvolassa oli vähäinen verrattuna Kymenlaakson tehdaspaikkakuntien vahvoihin punakaarteihin.
Tammikuussa Eklund johti suojeluskunnan valkoisten puolelle Mikkeliin Savon rintamalle. Vahvat Kymenlaakson kapinalliset valtasivat Kouvolan aseman ja muut seudun tehdaspaikkakunnat. Eklundin aktiivisuudesta johtuen Etelä-Savo pysyi valkoisten hallinnassa. Punakaartin hyökkäykset pysähtyivät Mäntyharjulle helmikuussa. Hyökkäys Mikkelin suuntaan tyrehtyi ja kaartilaiset vetäytyivät rataa käyttäen Mouhuun Hillosalmelle.
Heinolan – Vierumäen asema huhtikuun lopulla – Itä-Häme
Huhtikuussa punaisten Tampereen tappion jälkeen paine alkoi näkymään Etelä-Suomessa. Heinola, Lahti ja Kouvola olivat olleet helmikuusta alkaen punaisten ja vallankumouksellisten hallinnassa. Samoin punaisille tärkeä rautatie Riihimäki–Kouvola–Luumäki–Viipuri.
Saksalaisten prikaati oli edennyt Loviisasta Lahti–Kouvola radalle Kausalassa ja Uudessakylässä. Valkoisten osasto Kalm oli edennyt Kuhmoisista Päijänteen länsipuolta Anianpeltoon (Asikkala). Savon ryhmään kuulunut Eklundin pataljoona ja Kalmin yksi komppania miehittivät yhdessä Vierumäen kylän.
Eversti Otto von Brandenstein ja majuri Hans Kalm
Valkoisten ylipäällikkö, kenraali Gustav Mannerheim palkitsi majuri Hans Kalmin Lahden asemalla Vapaudenristillä. Saksan Itämeren divisioonan komentaja, kenraalimajuri Rüdiger von der Golz ojensi hänelle keisari Wilhelm II:n myöntämän toisen luokan rautaristin. Kuvat kirjasta Suomen vapaussodan historia.
Henkilöhistoria Hans Kalm, linkki alla.
Pohjois-Hämeen I pataljoonan päällikkö Kalm
Punaisten asema Itä-Hämeessä. Valkoiset etenivät Vääksystä Vierumäelle ja Saksalainen prikaati oli hyökkäämässä Lahden kaupunkiin. Tämän seurauksena punaisten rintama murtui lopullisesti. Pohjoisesta Lusin suunnalta valkoiset miehittivät punaisten jättämän Heinolan. Punaiset jättivät Heinolan ja suuntasivat itään. Osa Vierumäki–Iitti maanteitä tai Konniveden pohjoispuolelta Jaalan kautta.
Niilo Hersalo (Sigell): Suomalainen kenraalimajuri, II maailmansota. Vapaussodan jälkeen esikuntaupseerin koulutus Saksassa. Toimi sodan 1918 jälkeen suojeluskunnan eri tasoilla useissa tehtävissä. Kirjoitti useita kirjallisia teoksia ja oppikirjoja suojeluskuntien koulutustarpeisiin.
Antton Eonsuu: Jääkärijoukon mukana Saksasta Vaasaan 18.2.1918. Päijänteen länsipuolen taistelut talvella. Lahden valtaus ja Länsi-Hollolan taistelu Hatsinassa huhtikuun lopussa. Kuvat: Suomen vapaussodan ja Suomen jääkärien elämänkerrasto.
Sodan ratkaisu ja loppunäytös Hämeessä Lahden länsipuolella
Valkoisen armeijan uudelleen ryhmitys huhtikuun alussa. Länsiarmeijan (valkoiset) alue ulottui Päijänteestä Pohjanlahteen. Itäarmeijan (valkoiset) uusi tehtävä oli Karjalan – Viipurin suunnassa.
Kenraalimajuri Wetzer Tampereella jakoi armeijan alueen kahteen lohkoon, rajana Pyhäjärvi. Länsilohkoa komensi kenraalimajuri Ernst Linder, itälohkoa (oheinen kartta) eversti Harald Hjalmarson.
Yhteysvaikeudet pakottivat kuitenkin ennen pitkää jakamaan itälohkon kahtia, jolloin Pyhäjärven ja Mallasveden välillä oleva Vesilahden– Lempäälän rintama uskottiin Hjalmarsonille ja itäosa annettiin everstiluutnantti Leonard Bergströmin komentoon. Punaiset aloittivat hyökkäykset Tuuloksessa ja Hauholla 26.4. Se vahvisti sitä olettamusta, että vakava läpimurtoyritys oli odotettavissa eversti Bergströmin rintaman osalla.
Bergströmin osaston toimialue ulottui Pälkäneen Mallasvedestä Päijänteeseen, se oli nyt asemissa Pälkäne–Hauho–Tuulos–Padasjoki -linjalla.
Osastoon (Brandenstein) kuuluva Kalmin pataljoonan osat olivat 29.4. Asikkalassa, Lahdessa ja Hatsinassa Länsi-Hollolassa.
Brandensteinin vahvistettu prikaati operoi syvällä vihollisen alueella
Itämeren-divisioona (saksalaiset) oli noussut maihin Uudellemaalle Hankoon. Helsingin valtauksen jälkeen divisioonan komentaja Goltz lähetti Wolfin osaston Riihimäen–Hämeenlinnan suuntaan. Samalla lähetettiin 18.4. lisävoimia Loviisaan Brandensteinin osaston avuksi.
Osasto Brandenstein (saksalaiset) oli noussut maihin Itä-Uudellemaalle Loviisaan. Joukot toimivat eristetyssä asemassa syvällä vihollisen alueella. Pietarin radan osasto saavutti Uudenkylän ja Kausalan seudulla 15.4. Lahden ja Kouvolan asemien välillä.
Lahti–Riihimäki -radan menettäminen myös Riihimäellä 22.4. Wolfin osastolle katkaisi Punaisten perääntymistien.
Valkoisten ylipäällikkö Mannerheimillä ja saksalaisilla joukoilla ei ollut koordinoitua yhteistä suunnitelmaa maihinnousujen aikana.
Saksalaisten muistomerkki Lahdessa
Brandensteinin saartotaktiikka Lahdessa ja Länsi-Hollolassa
- Etelän suunnalta Orimattilasta eteni saksalainen majuri G. Hamiltonin osasto Herralan kautta pohjoisen suuntaan.
- Majuri H. Kalmin suomalainen pataljoona saarrosti pohjoisesta ja oli lähtenyt liikkeelle Asikkalan Vääksystä.
- Riihimäeltä Järvelään kuljetettu saksalainen Hallingin osasto hyökkäsi samaan aikaan etelästä kohti Sairakkalaa ja Hämeenkoskea.
Tilannekuva Hämeenlinna–Lahti–Riihimäki alueella 24.4.–2.5.1918. Kuva kirjasta J. O. Hannula Suomen vapaussodan historia viides painos 1956.
Joukot (valkoiset) oli ryhmitetty Tampereen valtauksen jälkeen uudelleen
Huhtikuun ensimmäisen viikon tapahtumien johdosta Suomen Vapaussota oli uudessa vaiheessa. Venäläiset oli voitettu ratkaisevasti Karjalan rintamalla Raudussa 5.4. ja Tampere antautunut 6.4. Rintamajoukkojen jako neljään ryhmään ei enää vastannut tarkoitustaan. Mannerheim päätti siirtää joukkojen toiminnan painopisteen Karjalaan. Sotatoimien johdon keskittämiseksi valkoisista voimista muodostettiin kaksi armeijaa, joiden väliseksi rajaksi määrättiin Päijänne.
Länsiarmeijan komentajaksi tuli kenraalimajuri M. Wetzer, Itäarmeijan johtoon tuli kenraalimajuri E. Löfström. Itäarmeijan päätehtäväksi tuli ratkaisuhyökkäyksen suorittaminen Karjalassa ja Länsiarmeijan oli pidettävä hallussa saavutettu linja. Myöhemmin oli ryhdyttävä hyökkäämään Riihimäen suuntaan yhteistoiminnassa saksalaisten kanssa.
Sodan ratkaisu –Tampereen valtaus
RYHMITYS TAMPEREEN JÄLKEEN 7.4. –
| LÄNSIARMEIJA | Martin Wetzer |
| ITÄARMEIJA | Ernst Löfström |
| ITÄARMEIJA | KARJALA, Aarne Sihvo |
TUKIALUEEN RYHMITYS HELMI-MAALIS–HUHTIKUU, 6.4. ASTI
| Hämeen ryhmä | Martin Wetzer |
| Jämsän ryhmä | Karl Wilkman |
| Satakunnan ryhmä | Erns Linden |
| Osasto Hjalmarson, Häme | Harald Hjalmarson |
| Karjalan ryhmä | Aarne Sihvo |
Lähteet: 1918 Sodan Jäljet Pohjois-Hämeen I pataljoona, Simo Kiuru, omakustanne 2018. Suomen Vapaussodan Historia, J. O. Hannula, viides painos 1956. Vuoden kahdeksantoista muistoja, Sampo Ahto, Sotasokeat ry:n kevätjulkaisu 1982, Kauppakirjapaino Oy Helsinki 1982. Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa, Hans Kalm, Helsinki 1919. Punainen ja valkoinen Asikkala, Lauri Muranen Raamattutalo Oy, Pieksämäki 1998. Wikipedia, osasto Brandenstein.
Sodan päivämäärät ja tärkeimmät >>TAISTELUT<<
