Sotatoimet

Sodan käänne Hämeessä ja miten taistelut etenivät?

Sodan käänne Hämeessä Päijänteen länsipuolella oli maaliskuussa käyty Länkipohjan taistelu. Suomen valkoinen armeija oli helmi-maaliskuun aikana saatu täydennettyä ja koulutettua sellaiseen kuntoon, että se pystyi ottamaan aloitteen.

Merkittävästä valmiudesta ei tosin voitu vieläkään puhua. Valkoiset olivat torjuneet punakaartin hyökkäykset sodan alussa Pohjois-Hämeessä. Punakaartin ei onnistunut murtautua valkoisten rintaman läpi Haapamäelle ja Jämsään. Sodan painopiste Hämeessä oli Haapamäen radan suunnalla.

Valkoisessa armeijassa oli ennen hyökkäysvaihetta kolmen tyyppisiä joukkoja, vapaaehtoisia, värvättyjä ja asevelvollisia miehiä. Valkoiset keskittivät voimansa ja ryhtyivät valmistelemaan hyökkäystä rintamalinjalla, Pori–Kuru–Ruovesi– Vilppula–Länkipohja–Kuhmoinen etelään päin.

Kohti kevättä 2020 !

Suomalaisten arki on muuttunut viimeisen kuukauden aikana kun Koronavirus on muuttanut sinun ja minun elämää. Vuoden alkaessa oli  mahdotonta uskoa, että virus tulee pysäyttämään koko Suomen. Kaikesta tästä huolimatta, hyvää kesän odotusta.

Tämän postauksen kartat ja kuvat kertovat sodan käänteestä Päijänteen länsipuolella 1918.

Sodan käänne, Seinäjoen päämaja valmisteli hyökkäyksen aloittamista. Valkoisten joukot Pohjois-Hämeessä määrättiin hyökkäykseen maaliskuussa. Tähän asti ne olivat olleet puolustustaistelussa punakaartin hyökätessä. Jatkuva vaikea puolustaminen kulutti voimia. Punaisten johto määräsi punakaartit ratkaisevaan maaliskuun hyökkäykseen ”lahtarien” lyömiseksi Pohjois-Hämeessä. Samoihin aikoihin valkoisten ylipäällikkö joudutti hyökkäysvalmisteluja Hämeen rintamalla.

Tampereen valtauksen jälkeen 7.4. Martin Wezerin komentama Länsiarmeijan alue ulottui Pohjanlahdesta Päijänteeseen. 

Tässä postauksessa seurataan yhden joukon, Pohjois-Hämeen I pataljoonan ja majuri Kalmin sotaretkeä maalis, -huhtikuussa. Hänen johtamalla pataljoonalla oli tärkeä merkitys Päijänteen länsipuolen alueiden takaisin valtauksessa. Toukokuun alussa punakaarti koki lopulliseen tappion Lahdessa ja Länsi-Hollolassa. 

Sotahistoriaa ja valokuvausta harrastavana olen yhdistänyt historialliset sotatapahtumat valokuviin joita olen matkan varrelta alueella kuvannut.

Sodan käänne katsottuna hallituksen joukkojen kannalta

Sodan käänne, tässä postauksessa kerron sinulle. Kuinka siirryttiin asemien puolustamisesta punakaartien hallitsemien alueiden takaisin valtaamiseen?

Sota 1918 oli alkanut 28. tammikuuta kun punaiset kapinalliset ottivat haltuun Helsingin, Turun, Tampereen ja muut Etelä-Suomen kaupungit. Tampereen seutu oli merkittävää teollisuusaluetta ja vahva punaisten tukialue. Tampereelta punaiset aloittivat yhdessä venäläisten kanssa sotatoimet. Rautatietä käyttäen punaiset etenivät Vilppulan edustalle.

Valkoisen Suomen pääkaupungiksi tuli Vaasa. Turvallisuussyistä osa senaattoreista, maan hallitus, matkusti Vaasaan. Valkoiset ryhtyivät kiireesti mm. värväämään miehistöä ja kouluttamaan vapaaehtoisista suojeluskuntalaisista asevelvollisia. Punaisten hyökkäykset Hämeessä jatkuivat maaliskuulle asti.

Sodanjohto ja päämaja Seinäjoella

Mannerheim valitsi Seinäjoen päämajan sijoituspaikaksi. Etelä-Pohjanmaalle muodostui tammikuun lopussa valkoisten valtaama vyöhyke. Mannerheim oli saanut Svinhufvudilta suullisen valtuutuksen palauttaa maahan järjestysvalta.

Ylipäällikkö ryhtyi johtamaan sotaa ja toimimaan Suomen Tasavallan joukkojen ylipäällikkönä. Ensimmäinen tehtävä oli luoda, kouluttaa ja aseistaa oma armeija.

Sodan käänne tulee mahdolliseksi vahvistusten saapumisen jälkeen

Sodan käänne oli myös jääkärien pääjoukon paluu takaisin Suomeen. Saksan itärintamalla oppia saaneet Suomen jääkärit palasivat helmikuun lopulla laivalla Vaasaan.

Jääkärit määrättiin eri puolille rintamaa johtamaan suojeluskuntalaisista muodostettuja joukkoja. Tämä vahvisti merkittävästi valkoisten sotilaallista toimintaa. Sodan lopullinen käänne oli kun punaiset menettivät Tampereen huhtikuun alkupäivinä.

Sodan painopiste huhtikuun alussa

Samaan aikaan Tampereen valtauksen päivinä Hangossa nousi maihin saksalainen Itämeren-divisioona. Se eteni Uudellemaalle ja valtasi ensin Helsingin ja eteni tämän jälkeen kohti Hämeenlinnaa. Tampereella valkoisten armeija ja punakaartilaiset kävivät ratkaisutaistelua.

Tampereen puolustuksessa kaatui noin 1800 punaista, punavankeja oli noin 15 000. Valkoiset menettivät kaatuneina noin 600 miestä. Punaisten tappioihin on lisättävä valkoisten teloittamat venäläiset ja punakaartilaiset.

Sodan käänne maaliskuussa 1918, valkoisten asemat maantiellä
Vilppula – Ruovesi valkoisten rintama 1918. Kuva kirjasta Aikamme kuvissa, Kustannusosakeyhtiö Otavan syväpaino Helsinki 1953.

Sodan käänne ja painopiste maaliskuussa valkoisten edetessä kohti Tamperetta

Sodan käänne oli siirtyminen asemien puolustamisesta liikkuvaan hyökkäykseen. Sodan 1918 kulku länsirintamalla muuttui täydellisesti maaliskuun puolivälissä. Ylipäällikkö Mannerheim kaavaili vastustajan tuhoamista Tampereen pohjoispuolella. Valkoiset eivät kuitenkaan onnistuneet saartamaan vihollista ennen kaupunkia.

Punaiset perääntyivät Oriveden–Ruoveden–Kurun asemistaan Tampereelle ja asettuivat puolustamaan kaupunkia. Valkoisen armeijan ryhmät aloittivat 15. maaliskuuta hyökkäykset Kurussa, Vilppulassa ja Länkipohjassa.

Hämeen ryhmän komentaja kenraalimajuri Martin Wetzer

Jämsän ryhmän komentaja eversti Karl Wlkman (Wilkama)

Osasto Hjalmarson, komentaja eversti Harald Hjalmarson

Satakunnan ryhmän komentaja eversti Ernst Linder (myöhemmin kenraalimajuri)

Ylipäällikön alkuperäinen suunnitelma oli tuhota vihollinen Tampereen pohjoispuolella. Punakaartin ns. pohjoisarmeijan vahvuus oli noin 25 000 miestä. Luku ei ole taisteluun osallistunut miesvahvuus.

HÄMEEN RYHMÄN TOIMINTA-ALUE MAALISKUUSSA

Tilanne kartalla 19.3.1918 Längelmäen valtauksen jälkeen. Sodan käänne oli tapahtunut valkoisten edetessä kohti Orivettä.
Tilanne 19.3.1918 Längelmäen valtauksen jälkeen. Kuva kirjasta Vapaussodan Historia, J.O. Hannula.

Kuhmoisten rintama, Pohjois-Hämeen rykmentti ja Jämsän ryhmä

Sodan alussa valkoisten onnistui torjua punakaartin hyökkäykset mm. Kuhmoisten edustalla. Helmikuussa oli eversti Karl Wilkmanin johdolla koottu yhtymä Jämsään. Karl Wilkman (Wilkama) oli Venäjän armeijassa palvellut ja Suomeen palannut upseeri.

Jämsän ryhmään kuului ruotsalaisen eversti Leonard Bergströmin johtama Pohjois-Hämeen rykmentti. Sen ensimmäisen pataljoonan johtajaksi oli nimetty kapteeni Hans Kalm. Toista pataljoonaa johti ratsumestari Oscar Vilkman ja kolmatta kapteeni Allan Winge. Rintama tällä lohkolla pysyi valkoisten hallussa ja se sai myöhemmin nimekseen Hämeen Lukko. Kuhmoisten rintaman operaatiot suunnitteli ja johti kapteeni Hans Kalm itse.

Kalm oli virolaissyntyinen Venäjän armeijan kapteeni. Hän soti edellisenä vuonna itärintamalla ja matkusti tammikuussa Suomeen taistelemaan venäläistä bolsevismia vastaan. Kalm oli päättäväinen ja esikunnan määräyksistä piittaamaton upseeri, hänen ratkaisu tilanteisiin oli häikäilemätön hyökkäys. Jälkeenpäin häntä on pidetty valkoisen armeijan erikoisena persoonallisuutena. 

Punaisten Läntisen rintaman yleishyökkäys Hämeessä ei menestynyt

Punakaartin maaliskuun yleishyökkäys ei menestynyt. Kuhmoisten tapahtumat olivat punaisille tappiolliset. Heidän yleishyökkäys Jämsän suuntaan oli tyrehtynyt heti ensimmäisenä päivänä. Valkoisille menestyminen merkitsi taisteluhengen vahvistumista ja samalla tarjosi aloitteen ottamista omiin käsiin. Vastoinkäymiset vaikuttivat punaisten mielialoihin negatiivisesti kun taas valkoisten voitonvarmuus kasvoi. Tämän jälkeen pataljoonan päällikkö Hans Kalm suuntasi katseensa etelään ja sotaretki jatkui seuraavaksi Padasjoelle.

Sodan käännekohta Päijänteen länsipuolella Länkipohjassa

Sodan käänne Hämeessä oli valkoisten hyökkäys Jämsästä 16.3. Länkipohjan kirkonkylään. Aamulla noin 2500 miehen pääosasto saavutti kylän. Vastassa oli noin 1000 punaista. Valkoisten suunnitelmat ja hyökkäys oli jäänyt punaisten sodanjohdolta huomaamatta. Länkipohjassa käytiin kiivas taistelu joka jatkui iltaan asti. Piirros ennen taistelua.

Ylipäällikkö Mannerheim teki helmikuun lopulla päätöksen siirtyä hyökkäykseen Pohjois-Hämeessä ja Satakunnassa. Jämsän ryhmän 3750 miestä, 22 konekivääriä ja 9 tykkiä eteni Längelmäen kautta Orivedelle. Komentaja eversti Karl Wilkmanin joukkojen tehtävä oli katkaista punaisten etelään johtavat yhteydet.

Tilanne ennen Kuhmoisten taistelua 10.3.1918. Valkoisten tukialue on linjan  pohjoispuolella. Orivesi ja Längelmäki olivat punakaartin hallussa.
Tilanne ennen Kuhmoisten taistelua 10.3.1918 Päijänteen länsipuolella. Valkoisten tukialue on linjan pohjoispuolella.

Eräjärvi–Kuhmalahti–Pohja, sitomistaistelut

Sodan käänne vaati onnistuakseen kaikki voimat Wilkmanin ryhmän tueksi. Oriveden valtaukseen liittyen oli Kalmin lähetettävä Kuhmoisista 17.3. pataljoonan kaksi komppaniaa Eräjärven, Kuhmalahden ja Pohjan seudulle. Sigellin (Hersalo) 3. komppania lähti Kuhmoisista Längelmäen tietä Eräjärvelle ja 2. komppania jääkärikapteeni Pohjanpalon johdolla Pohjan kylään.

Sigellin tehtävä oli Eräjärven valloittamisen jälkeen saada yhteys omiin valkoisiin hyökkäysjoukkoihin, jotka Länkipohjan valloituksen jälkeen jatkoivat Orivedelle. Pohjanpalon 2. komppania joutui kolmannen kerran taisteluun Vehkajärvestä ja tämän jälkeen osallistui 18.3. taisteluun Pohjassa pataljoonan eteläisimpänä kärkenä.

RINTAMALINJA LÄNKIPOHJAN VALTAUKSEN JÄLKEEN

Tilanne Kuhmoisten 10.3. taistelun jälkeen. Valkoisten tukialue linjan  pohjoispuolella. Orivesi ja Längelmäki edelleen punakaartin hallussa.
Rintamalinja Länkipohjan valtauksen jälkeen 19.3. Eräjärven operaatio alkoi 17.3. Siihen osallistui Pohjanpalon 2. ja Sigellin (Hersalo) 3. komppania.

Sodan käänne Padasjoella, asukkaat palaavat takaisin koteihinsa

Sodan käänne ennen saksalaisten joukkojen maahan tuloa. Pohjois-Hämeessä hallituksen joukot, valkoiset hyökkäsivät punaisten asemia vastaan. Operaation alkuvaiheessa kapteeni Hans Kalm jäi Kuhmoisiin Holopaisen 1. komppanian kanssa muodostaen pataljoonan äärimmäisen vasemman sivustan Päijänteen reunassa.

Pohjois-Hämeen I pataljoonalla oli puolustettavana lähes 50 km leveä rintama. Kalm lähti aluksi 1. ja 2. komppanian kanssa etenemään kohti Padasjokea. Tässä vaiheessa 3. komppanialle täytyi antaa passiivisempaa toimintaa raskaiden Eräjärven sitomistaisteluiden jälkeen.

Padasjoen valtaus ei onnistunut suunnitelmien mukaan, vaan joukkojen oli palattava takaisin linjalle Kellosalmi–Arrakoski ja ryhdyttävä puolustuskannalle. 1. komppania Arrakosken Vähä-Saksalaan ja 2. komppania Kellosalmelle Päijänteen reunaan. Maaliskuun 21. päivänä Kalmin komppaniat eteni Toritun kylän kautta Kuhmoinen–Padasjoki maantietä seuraten.

Ilmari Pohjanpalon komppania marssi Päijänteen rannan tuntumassa Kellosalmen kautta kohti Mainiemeä ja kirkonkylää. Punaisten vastarinta tiivistyi kirkonkylää lähestyttäessä ja pataljoonan oli pysähdyttävä Arrakoski–Kellosalmi -linjalle noin seitsemän kilometriä kirkonkylästä pohjoiseen.

Kalm osoitti kykynsä harhauttaa vihollista lähettämällä pieniä nopeasti liikkuvia ryhmiä punaisten kimppuun kaikilla mahdollisilla suunnilla. Tavoitteena oli saada vihollinen pelkäämään ja vetäytymään ilman taistelua. Tehoa lisättiin Lauri Pihkalan kirjoittamilla lentolehtisillä. Niitä jaettiin punaisten alueelle aiheuttaen levottomuutta ja pelkoa.

Näistä asemista jatkettiin tiedustelua ja häirintää vihollisen selustaan Padasjoen ympäristöön. Häirinnän tuloksena Kalmin vähälukuiset joukot, verrattuna punakaartin voimiin, miehittivät Padasjoen lopullisesti 25.3. aamupäivällä. Uudet asemat otettiin kirkonkylän eteläpuolella Nyystölässä linjalla Verho–Auttoinen. Punaiset asettuivat puolustukseen neljä kilometriä etelämmäksi Maakesken kylään. Verhosta muodostui tämän rintamaosan itäisin etuvartio, jossa käytiin pienempiä kahakoita.

Sodan käänne Padasjoella, asukkaat palaavat takaisin koteihinsa

Sodan käänne Padasjoella onnistui alle viikossa. Vastustajan vetäytyi asemistaan ilman suurempia taisteluja. Kapinalliset vetäytyivät Padasjoen kirkolta etelään sijaitsevaan Nyystölään. Kylässä on Horn suvulle aiemmin kuulunut Verhon kartano. Alue oli aikoinaan Nuijasodan kuuluisa taistelutanner. Tammikuussa 1596 silloiset kapinalliset, 400 keskisuomalaista talonpoikaa, surmattiin viimeiseen  mieheen. Sodassa 1918 paikalla taistelivat kapinalliset ja talonpoikaisarmeija. Nuijasodan muisomerkki.

Kalm viipyi joukkoineen Padasjoella 25.3.–14.4.1918.

Hämeen Rykmentti oli edennyt paikkakunnille Valkeakoski, Äimälä, Latikkala, Lautsia, Hauho, Tuulos ja Maakeski. Valkoisten asema oli sangen heikko, sillä 1200 miehen suuruiset joukot oli täytynyt jakaa 6 peninkulman pituiselle rintamalle (1 pk = 10 km). Tällä alueella oli useita yhdysteitä, eivätkä kannakset tarjonneet puolustuksellista etua, niin kauan kun järvien jää oli kantava.

Kalmin menestys oli huomattu myös esikunnassa ja hän sai ottaa vastaan everstiluutnantti Bergströmin puhelimella välittämän onnittelun. ”Kiitän Teitä Teidän joukkojenne kestävyydestä ja pyydän Teitä saattamaan kapteeni Kalmille ja hänen joukoilleen kiitollisuuteni Padasjoen valloituksen johdosta. Ylipäällikkö Mannerheim”. Huhtikuun alussa pataljoonan ollessa vielä Padasjoella Kalm sai ylennyksen majuriksi.

Kirkon uudelleen vihkiminen Padasjoella

Sodan käänne Kuhmoisten rintamalla valkoisten eduksi antoi padasjokelaisille mahdollisuuden palata takaisin koteihinsa. Punakaartilaisten jäljiltä kirkko oli turmeltu ja se piti vihkiä uudelleen käyttöönsä 25.2. Padasjoella pataljoona sai sankarivastaanoton. Kiitollisuuden ja ihailun osoituksena pitäjän herrasväen naiset lahjoittivat pataljoonalle silkkisen lipun.

Lipun peruskuviona on Hämeen ilves valkoisella silkkipohjalla. Lippu vihittiin juhlallisin menoin kirkossa joka oli ääriään myöten täynnä. Vihkipuheen piti kirkkoherra K.A. Lauri.

Padasjoen vanhaa puukirkkoa ei enää ole, lähes kolmesataa vuotta vanha ristikirkko paloi vuonna 1924. Uusi kirkko on rakennettu samalle paikalle ja sen pääoven edessä on  puolitoista metriä korkea pyramidi Padasjoella kaatuneiden valkoisten muistoksi. Padasjoen kirkon edessä on pyramidin muotoinen muistomerkki.

Suuntana Kurhila, Vääksy ja Lahti

Pohjois-Hämeen I pataljoona sai taistella ja olla omissa oloissaan Padasjoella lähes huhtikuun puoliväliin asti. Taistelut itäisellä siivellä olivat huhtikuun alussa pääesikunnan silmissä vähemmän tärkeitä Tampereen saartorenkaan johtamisen rinnalla. Bergströmin osasto, johon Kalm kuului, oli nyt asemissa Pälkäne – Hauho – Tuulos – Padasjoki -linjalla. Osaston miesluku oli yhteensä 1100.

Pataljoonan liikkeet maalis,.-huhtikuussa Kuhmoisten ja Asikkalan välillä. Punakaarti vetäytyy etelään maaliskuun lopulla, sodan käänne on tapahtunut.
Pohjois-Hämeen I pataljoonan liikkeet Kuhmoisten – Anianpellon taistelujen välillä 1918.

Savon ryhmä, jota johti kenraaliluutnantti Löfström (Toll), vastasi Päijänteen ja Saimaan välisestä alueesta. Ryhmän miesluku oli 4000. Sen rintamalinja kulki Karilanmaalta Päijänteen rannalla Lusin, Mouhun kautta Partakoskelle. Sitä vastassa oli 5000 punakaartilaista. Punaiset olivat miehittäneet Pulkkilan, Päijänteen rannan, Heinolan, Voikosken ja Savitaipaleen.

Tampereen valtauksen aikoihin 3.– 5. huhtikuuta oli Hangossa noussut maihin Itämeren-divisioona, noin 9500 miestä mukanaan 18 tykkiä sekä suomalainen 400 miehen vahvuinen pataljoona Thesleff. Itämeren-divisioonan komentaja kenraali Rudiger von der Goltz. Punaiset jäivät kahden rintaman väliin Etelä-Suomessa. Sodan painopiste oli siirtynyt hallituksen valkoisille joukoille.

Tampereen valtaus 6. huhtikuuta muutti välittömästi sodan painopisteen Etelä- ja Itä-Suomeen. Valkoisen armeijan ylin johto halusi sitoa menestyksekkään Kalmin pataljoonan kiinteämmin armeijan tavoitteisiin. Pataljoonan päällikön omiin suunnitelmiin ja itsenäiseen toimintaan tämä sopi huonosti.

Sodan käänne Asikkalassa, Kurhila – Asikkala kk – Anianpelto

Sodan käänne oli punaisten tappio Tampereella. Se muutti hallituksen joukkojen tilannetta, päämaja ryhmitti armeijan seuraavaa vaihetta varten. Kalmin pataljoona haluttiin siirtää toisiin tehtäviin pois nykyisestä asemasta. Padasjoella pataljoona sai määräyksen jättää asemansa ja lähteä mm. Karjalan rintamalle. Kalm ei katsonut ylemmän tahon sanoman sitovan itseään.

Illalla 14. huhtikuuta Kalmin pataljoona jätti Padasjoen ja lähti etenemään Maakesken kautta Kurhilaan. Oikean sivustan suojaksi lähetettiin luutnantti Eonsuun 3. komppania miehittämään Iso-Evo. Majuri käytti ”motti” taktiikkaa edetessään Asikkalaan.

Tiedustelu sai selville, että Kurhilassa on kevään aikana tehty varustöitä ja että punaiset aikoivat siellä ryhtyä taisteluun. Nyt jatkettiin matkaa etelän suuntaan ja Kurhilaa kohti. Kalm lähetti Holopaisen komppanian Iso-Äiniöltä Pätiälän kautta Pulkkilaan, tarkoituksena vallata Asikkalan kirkon seutu ja osalla joukoista varmistaa pohjoiseen johtava Pulkkilansalmi. Näin vältyttäisiin hyökkäyksen vaaralta siltä suunnalta.

Sodan käänne ja Hämeen pohjoiset paikkakunnat on vallattu takaisin punakaartilta. Tilanne 14.4 – 18.4.1918.
Padasjoelta – Asikkalaan, Pohjois-Hämeen I pataljoonan liike ennen Vääksyn kanavan valtausta 1918.

Auttoinen – Evo

Auttoisten kautta Evolle lähetettiin kaksi joukkuetta 3. komppaniasta luutnanttien Anton Eonsuun ja Niilo Sigellin johdolla.  Kalmin pataljoona oli sijoitettu 15. päivän jälkeen taisteluun kukin eri tahoilleen. Evolla ylivoimaiset vihollisjoukot hyökkäsivät ja saartoivat komppanian.

Suurimman osan onnistui murtautua vihollisen lävitse Päijänteen suuntaan ja saarroksiin jääneen osan myöhemmin takaisin Auttoisiin. Tämän jälkeen komppanian tilalle tuli osasto Collianderin pataljoonan osia.  Luutnantti Eonsuun 3. komppania yhdistettiin sittemmin omaan pataljoonaansa vasta Vesivehmaalla.

Ainoastaan punaisten aloitekyvyttömyys saattaa selittää sen, etteivät he käyttäneet hyväkseen menestystään hyökätä Padasjoelle ja Kalmin peräytymistietä vastaan. Evon suunnan punaiset huomasivat  tekeillä olevan saartoliikkeen tarkoituksen liittyvän Kurhilan valtaukseen. Eonsuun joukojen tehtävänä oli vallata Iso-Evolla Kurhilan suunnan tienristeys ja siten turvata Niilo Sigellin joukkueen tie kohti Kurhilaa. Eonsuu jäi pitämään tienristeystä ja suojaamaan Sigellin joukon selustaa sen edetessä Kurhilan suuntaan.

Evon operaatio ei edennyt suunnitelman mukaan

Punaisten huomatessa risteystä puolustavan vihollisen alivoiman, pystyi se saarrostamaan koko Eonsuun osaston. Kuularuiskunsa menettäen osasto pystyi livistämään saarroksesta metsien kautta takaisin Auttoisille ja asettui sinne turvaamaan Padasjokea, mikäli pääjoukko Asikkalan suunnasta joutuisi perääntymään pohjoiseen.

Kalmin pelkona oli punaisten hyökkäys Sigellin joukon selkään Evon suunnasta ja sitä kautta Kurhilan valtaaminen. Evon löylytyksessä menetettiin yksi kuularuisku, mutta miehistötappioita ei tullut. Eonsuun 3. komppania vedettin pois Auttoisilta ja se liittyi myöhemmin pataljoonaan yhteyteen.

Majuri Collianderin pataljoona määrättiin Auttoisiin. Kalm oli operaatiota suunnitellessaan tiedostanut Iso-Evon suunnan riskin ja pyytänyt jo 14.4. eversti Bergströmiä  tukemaan operaatiota Evolla. Kun apua ei kuulunut, hän toisti pyynnön 15.4. yhtä huonolla menestyksellä.

Kurhila ja Vääksyn kanavan seutu

Nyystölästä punaiset vetäytyvät Maakeskeen ja sieltä Asikkalan Kurhilan–Hillilän kyliin. Kurhilassa punaiset olivat kaivattaneet paikkakuntalaisilla ja venäläisillä vahvat puolustusasemat. Kurhilassa tiet risteävät Turusta Viipuriin johtavan ns. Ylisen Viipurintien varrella. Alueelta lähtevät tiet Vesijärven kumpaakin puolta seuraten Hollolaan ja Lahteen. Osa kaivannoista on nähtävissä edelleenkin nuorisoseuratalon takana.

Kalmi toimi Kurhilassa tutulla tavalla, jakoi pataljoonan useaan osaan aina Evoa myöten. Hyvistä asemista huolimatta punakaartin perääntyminen jatkui Vääksyn kanavalle ja Anianpeltoon.

Kurhilan asemissa oli yli 600 punaista ja 3 kanuunaa 15. huhtikuuta. Kurhilaa puolustavien vastarinta oli niin voimakasta etteivät hyökkääjät päässeet aluksi eteenpäin. Asema parani vasta sitten kun Iso-Evosta tullut Sigellin lammilaisjoukkue ja Asikkalan kirkon suunnalta lähetetty komppania alkoi myös ahdistaa vihollista. Viimein vallattiin yön pimeydessä yksi tukikohta ja monelta taholta ahdistettu vihollinen väistyi Vääksyn kanavalle päin.

Saarrostus taktiikkaa ja sissisotaa

Pataljoonan liike Padasjoelta Asikkalan Anjanpeltoon. Sodan käänne ja Hämeen pohjoiset paikkakunnat on vallattu takaisin punakaartilta. Tilanne 14.4 – 18.4.1918.
Pohjois-Hämeen I pataljoonan eteneminen kohti Vääksyn kapeikkoa huhtikuussa 1918.

Kartassa pataljoonan eteneminen 14.4.-16.4. (musat nuolet) Vääksyn kanavalle.

1.kompp/Holopainen Nyystölä–Maakeski–Pätiälä–Pulkkila–Asikkala kk 2.kompp/Pohjanpalo Nyystölä–Maakeski–Iso-Äiniö–Kurhila 3.kompp/Eonsuu ja Sigell Padasjoki–Auttoinen–Evo (Sigell Evolta Kurhilaan, Eonsuun perääntyi Auttoisiin) Pataljoona oli jaettu eri suuntiin ja komppaniat etenivät itsenäisesti. Tavoitteena oli Kurhila–Hillilän kylien kautta edetä Vääksyn kapeikkoon, mitä oli maastollisesti edullisempi puolustaa.

Kurhilan taistelujen paikalla on taistelun muistomerkki. Paikka on Kalminharjuntien ja Evontien risteyksen vieressä.

Majuri Kalmin kuvaus Kurhilan–Hillilän valtauksesta, joka alkoi 15.4. aamun hämärtäessä Vähimaassa: ”Edetään kunnes ensimmäiset laukaukset kajahtavat. Kärki on tavannut punaisten kymmenmiehisen etuvartioston ja saa etsiä suojaa maantienojista. Alhaalla edessä näkyivät Kurhilan pellot ja taaempana Hillilän kylän laajat aukeat, taustalla näkyi vaalea kaistale Vesijärveä vielä jääpeitteessä. Se takana tosin näkymättömissä Lahden kaupunki.”

”Tasaisen kyläaukeaman keskellä kohosivat melkein pystysuorin rintein punaisten juoksuhaudoilla varustamat kukkulat. Hyvin näkyi kauempaakin juoksuhautojen hiekkaiset suojavallit, joista kiukkuisina viheltelivät kuulat suojaamattomiin asemiimme. Punaisten juoksuhaudat kukkulalla Kurhilan nuorisoseuratalon ympärillä olivat ainoastaan 100–150 metriä ketjustamme. Heti taistelun alussa haavoittui vaikeasti 1. joukkueen päällikkö Eemil Jokinen. Paikalle tuotu kuularuisku sai punaiset pitämään päänsä enimmäkseen vallin takana.”

Pohjanpalon 2. komppanian oikea sivusta valloitti harjanteen 120 metrin päässä punaisten päävarustuksesta ja sai yhteyden Evolta saapuneen Sigellin lammilaisjoukkueen kanssa.

Kuva on Evontieltä kyseiselle harjanteelle, oikealle haarautuu Kalminharjuntie. Punaisten juoksuhauta alkaa Nuorisoseuratalon pihalta päättyen harjun eteläkärkeen.

Saartoliike Asikkalan kirkolta kohti Kurhilaa

Holopaisen  1.  komppaniaan  kuuluva  Wetterhoffin  joukkue  lähetettiin  aamulla  15.4. Asikkalan kirkolta kohti Kurhilaa tavoitteena saartaa vihollinen. Joukkue eteni Hilliään, missä se joutui taisteluun ylivoimaisen vihollisen kanssa ja joutui tappiota kärsittyään perääntymään takaisin kirkolle.

Kuva Hilliläntieltä Kurhilan suuntaan. Kurhilasta punakaarti perääntyi 16.4. aamuyöllä.
Kuva Hilliläntieltä Kurhilan suuntaan, edessä näkyvä Laatikkaanmäki oli punaisten hallinnassa. Kuva S. Kiuru 2018.

Puolen päivän aikaan Holopaisen komppania sai käskyn hyökkkäyksen uudistamisesta Hillilää vastaan. Hyökkäystä ei ehditty aloittaa, kun vihollinen ryhtyi suurin joukoin valloittamaan takaisin menetettyä aluetta kirkonkylässä. Taistelu kesti katkeamatta klo 3:een yöllä. Näkymä Asikkalan kirkon vierestä pohjoisen suuntaan.

Taistelun käänne, kun punaiset vetäytyvät Kurhilan asemista. Punaisten vetäytyessä aamuyöllä 16.4. Kurhila-Hillilästä Vääksyn suuntaan, kirkonkylän suunnalla taisteluun sidottu 1. komppanian ei pystynyt tukkimaan Hillilässä punaisten perääntymistietä Vääksyn kanavalle.

Asikkalan kirkonkylän peltoaukean laidassa kulkeva harjanne Lusilan talon kohdalla. Harjanteelta käsin punaiset varmistivat 16.4.1918 Kurhilasta perääntyvien joukkojensa perääntymistien Vääksyn kanavalle.

Vääksyn kanavanseutu vallataan

Vääksyn kanavanseudun valkoiset saivat haltuunsa illansuussa 16.4. Vesijärven ja Päijänteen välissä olevaa kannasta oli maastollisesti helpompi puolustaa. Pulkkilansalmella ja kirkonkylässä taistellut 1. komppania majoittui yöksi Vääksyyn. Norlingin huvilan puistoon pantiin pystyyn konekivääri. Vääksyn kanava Päijänteen suuntaan. Vanha valokuva Vääksyn kanavan suluista.

Sodan käänne Anianpellon taistelun jälkeen

Sodan käänne oli edessä lähipäivinä myös Lahdessa. Punaisille tärkeä Riihimäki – Kouvola -rata oli katkeamassa. Loviisassa maihin noussut Brandensteinin prikaati lähestyi Lahtea ja Pietarin rataa etelästä. Saksalainen prikaati otti yhteen punaisten panssarijunan kanssa Kausalassa ja Uudessakylässä. Punakaartit olivat jäämässä saarroksiin Heinolassa ja Lahdessa.

Pataljoona oli huhtikuun 17. päivää edeltävinä päivinä sijoitettuna monelle taholle. Iso-Evolta perääntymään pakotetut osat eivät vielä olleet liittyneet muun pataljoonan yhteyteen. Yksi komppania vartioi Pulkkilansalmea, toinen oli jätetty suojaamaan Kurhilan yhteyksiä. Punaiset olivat saaneet lisävoimia ja omat joukkonsa kokoon. Punakaartin johdon määräyksen mukaan heidän tuli vallata takaisin Vääksyn kanavan seutu.

Punakaartin hyökkäys Vääksyn kanavan takaisin valtaamiseksi Anianpellossa

Kalmin kimppuun hyökkäsi hänen oman arvionsa mukaan 2000 miehen ja 2 patterin vahvuinen joukko. Anianpellossa kanavalta 1 km itään on historiallinen Kustaa III männikkö. Paikalla on erittäin vanhaa mäntypuustoa ja se on ollut vanha markkinapaikka.

Samalla paikalla on 17.–18.4.1918 käydyn taistelun muistomerkki Anianpellontien vieressä. Kuvassa paikka on keskellä peltoaukeaman laidassa. Kalmin välittömässä käytössä oli tuolloin vain 1. komppania ja kolmas joukkue, kolmannesta kompppaniasta sekä seitsemän konekivääriä. Taisteluasemat kulkivat poikki kannaksen Kustaa III:n hongikon kohdalla.

Apuvoimia pyydettiin Sysmästä

Sodan käänne Anianpellossa oli käsillä. Taistelu oli ankaraa ja ainoastaan rintaman kapeus ja sivustasuojan antavat järvet, sekä joukkojen kiinteä järjestys saattoivat estää rintamaa murtumasta. Puhelimella lähetettiin viesti Tunzelmanille Sysmään tilanteesta, sekä pyyntö, että lähetettäisiin osasto Kalkkisten Vesivehmaan tietä edeten, josta voisi hyökätä vihollisen sivustaan ja selkään. Aleksander Tunzelmann käytti salanimeä Örnflykt. Viimeistään kello 6 seuraavana aamuna pitäisi tämän joukon olla perillä voidakseen pelastaa tilanteen Vääksyssä.

Anianpellon tilanne oli huhtikuun 18. päivän aamulla taistelun jatkuessa kriittinen, koska vihollinen alkoi samaan aikaan hyökkäillä Kurhilassa Viitailan ja Evon teiden suunnasta Pohjanpalon 2. komppaniaa vastaan. Levottomana odotettiin tulisiko Sysmän apu ajoissa? Klo 8 ei vielä mikään viitannut siihen. Vasta klo 9 huomattiin vastustajien keskuudessa levottomutta, tulitus heikkeni ja pian alkoivat heidän linjansa vetäytyä etelään ja itään.

Kalmin avunpyyntö oli kuultu Sysmässä ja kapteeni Eklundin 400 miehen osasto saapui Kopsuontietä Vesivehmaan risteykseen. Kalkkisista lähtenyt 400 miehen vahvuinen apujoukko saapui perille, kun 22 tuntia kestänyt Anianpellon taistelu oli päätynyt. Apujoukon saapumista oli viivyttänyt punaisten vastarinta Kopsuontiellä.

Rintaman murtui Anianpellossa

Punaiset pääsivät perääntymään taistelusta itäänpäin. Jo 17. päivän iltana punaisia alkoi vetäytyä Lahden suuntaan ja kun seuraavana aamuna 18.4. valkoiset lähettivät ryhmän saartamaan punaisten asemia Vesijärven rannan kautta, alkoi punaisten yleinen perääntyminen Vesivehmaalle ja Urajärvelle. Puoliltapäivin yhtyivät molemmat valkoiset joukot Sankalan risteyksessä. Kalmin joukot olivat pitkään jatkuneen taistelun jälkeen niin uupuneita, että yhden päivän lepo oli välttämätön.

Anianpellon taistelu 17.-18.4.1918 Vääksyssä. Vapaussodan muistomerkki paljastettiin Anianpeltoon 18.4.1928. Asikkala.

Pataljoonan päällikkö majuri Kalmin sotapäiväkirja

”Kurhilan päivinä minulle selvisi, että liikkeeni on, jos suotuisasti käy, johtava yhtymiseen saksalaisten kanssa. Silloin punaisten rintama menee kerralla kahtia. Sain selville minkälaista ylivoimaa vastaan saksalaiset joutuvat taistelemaan ja millä nopeudella he olivat edenneet Lahteen saakka.

Minulle oli selvää, että on vastoin sen seitsemää ristiriiitaista käskyä osoitettava meidänkin suomalaiset tahtomme tehdä parhaamme ja että pystyimme johonkin. Sotilaallinen asemamme oli sellainen, että katsoin joukoilleni avautuvan yhtä- aikaa kaksi tärkeää tehtävää.

Yksi tehtävä oli Vierumäen tienristeyksen valloitus joka lopullisesti saattaisi Heinolan valkoisille ja toinen  tehtävä yhtyä saksalaisiin Lahdessa, jotka vähäisin voimin olivat tunkeutuneet kaupungin eteläpuolelle pommittaen kaupunkia 19.4. Anianpellon taistelujen jälkeen joukot olivat lopen uuvuksissa. Ainoastaan 3. komppania, joka oli vapautunut Evolta oli semmoisessa kunnossa, että sitä saattoi käyttää sotatoimiin.

Pohjanpalon 2. kompppania taisteli 18.4 edelleen Kurhilassa etelästä ja lännestä ryntäävän vihollisen kanssa jonka se löi takaisin. Sen oli jäätävä edelleen pitämää asemia siellä. Anianpellon taistelussa väsyneet joukot käyttivät 19. päivän lepoon ja tiedusteluun.” Lähde: Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa, Hans Kalm, Helsinki 1919.

Kalm vahvisti Eklundin pataljoonaa yhdellä omista komppanioista ja määräsi sen lähtemään varhain aamulla huhtikuun 20. päivä itään päin Urajärven läpi Vierumäelle ja siellä katkaisemaan punaisten yhteyden Heinolaan. Paremmin levänneen Eklundin joukon liikettä lähti tukemaan Holopaisen 1. komppania voimainsa mukaan. Kalm seurasi 3. komppanian kanssa marssien Vesivehmaan, Paimelan ja Kalliolan kautta Lahteen saksalaisia tapaamaan.

Lähteet: Vuoden kahdeksantoista muistoja, Sampo Ahto, Sotasokeat ry:n kevätjulkaisu 1982, Kauppakirjapaino Oy Helsinki 1982. Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa, Hans Kalm, Helsinki 1919. Punainen ja valkoinen Asikkala, Lauri Muranen Raamattutalo Oy, Pieksämäki 1998. Hans Kalm vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri, Heinämäki Jaakko, Minerva Helsinki 2007. 1918 Sodan Jäljet Pohjois-Hämeen I pataljoona, Simo Kiuru, omakustanne 2018.

Pohjois-Hämeen I pataljoona kohtasi Brandensteinin prikaatin Lahdessa 20.4

Tampereen valtausliike 15.3. – 6.4.1918.

Jaa tämä artikkeli

Tagged , ,