Taistelupaikat sijaitsivat tärkeimpien ratayhteyksien varsilla. Haapamäki–Pieksämäki rata ja Vilppula olivat heti sodan alussa ratkaisevassa asemassa. Paikalliset aktiivit ja suojeluskuntalaiset asettuivat puolustamaan rautatietä. Pohjoisempana valkoisten tukialueella Oulun ja Kuopion varuskunnat riisuttiin aseista 3–8. 2.1918.
Tässä postauksessa Päämajan organisointi, ensimmäiset upseerit, sodanjohdon ja senaatin yhteistoiminta tammikuussa, ja Mannerheimin ensimmäinen käsky. Valokuvia ja henkilötietoja.
Karjalan nousu, missä on Vilppulan rintama. Miksi rautatiet olivat niin tärkeitä sotatoimen kannalta.
Missä olivat ensimmäiset kahakat Pohjois-Hämeessä ja Savon suunnassa.
Miten maan hallitus toimi, mikä oli senaatin ja maan johdon asema talvella 1918.
Helsingissä kenraaliluutnantti Mannerheim liittyi jäseneksi Sotilaskomiteaan ja mikä oli Aktiivinen komitea.
Helsingissä yleistilanne oli vuoden 1917 lopulla sekava ja ainekset väkivallan laajenemiselle leijuivat ilmassa.
Poliittiset mielipiteet kovenivat ja jännite näkyi lehtikirjoittelussa.
Helsingissä käynnistyi aseellinen punakapina ja Etelä-Pohjanmaalla Venäläisten varuskuntien aseistariisunta
Helsingissä käynnistyi aseellinen punakapina ja punakaartit saivat käskyn lähteä liikkeelle. Käskyn antoi toimeenpaneva komitea joka oli tehnyt vallankumouspäätöksen.
Sotatoimien alkaessa Suomen senaatin käytössä ei ollut varsinaista armeijaa. Käytännössä Svinhufvudin oli valittava tammikuussa 1918 joku taho puolustamaan itsenäistymistä ja senaatin päämääriä. Sotilaskomitea oli salassa kokoontuva ryhmä, eikä silläkään ollut kokonaiskuvaa tilanteesta. Tiedettiin että Pohjanmaalla oli vahvat aseistetut venäläisjoukot.
Etelä-Pohjanmaalla suojeluskuntia organisoi Vaasan suojeluskuntapiirin päällikkö kenraalimajuri von Gerich. Vaasan seudulla ja koko maakunnassa oltiin motivoituneita toimimaan. Vapaaehtoisia oli koulutettu ja Suojeluskuntia organisoitu valmiuteen ja vastarintaan ”miehittäjää” kohtaan alkuvuodesta.
Jääkäripataljoona 27 oli edelleen Saksassa. Se valmistautui palaamaan kotimaahan Liebajassa. Saksanniemen järjestyslipuston vahvuus oli noin 150 miestä. Toinen värvätty joukko, Suomen Tasavallan Vartiosto oli Jalasjärvellä. Eri puolilla oli paikallisia Suojeluskuntajoukkoja arviolta noin 40 000 miestä.
MIKÄ ON SOTATOIMI – Kapina on sotatoimi. Kansanvaltuuskunta Helsingissä valtasi punakaartien avulla tärkeimmät hallinnolliset rakennukset ja paikat. Senaatin jäsenet välttivät pidätykset, osa matkusti Vaasaan. Svinhufvud päätti käskeä kenraali Mannerheimin palauttamaan järjestystä maahan.
KAPINAN VASTAPUOLI – Hallitusta kannattavat aktiiviset ryhmät ja kansalaiset jotka eivät tyytyneet vallankumouksellisten tahtoon ja päämääriin.
SOTATILA – Osapuolet organisoivat väkivaltaa.
TAUSTA: Suomi oli autonominen suuriruhtinaskunta ja osa Venäjää 1812–1917. Autonominen Suomi vakiintui sadassa vuodessa Venäjän siirtomaa rajoineen, osana Venäjää. Venäjän keisari Nikolai II syöstiin valtaistuimelta maaliskuussa 1917. Samalla Suomi jäi ilman hallitsijaa.
SOTATOIMET ILMAN OMAA ARMEIJAA
Epävarmat suomalaiset kapinajohtajat ja äärimmäisyysmiehet niskan päällä
TAISTELU VALLASTA – Kansankomissaari, tuleva diktaattori Josif Dzugasvili (Stalin) kävi marraskuussa 1917 aktivoimassa toimiin punaisia Helsingissä. Hän kehotti kapinaan ja työväkeä yhdistymään Venäjän kansaan sanoen “uskallusta, uskallusta ja vielä kerran uskallusta”. Toimeenpaneva komitea käynnisti kapinan Helsingissä.
Toimeenpaneva komitea perustettiin tammikuun 25. päivänä ja sillä oli valta päättää tulevista keinoista. Sosiaalidemokraattien puoluetoimikunnassa olivat äärimmäisyysmiehet päässeet niskan päälle. Osa puolueesta vastusti aseelliseen kumoukseen ryhtymistä.
Punakaartien johtajilla oli kuitenkin vahva ote ja he saivat puolueessa yliotteen. Helsingissä Punakaartit saivat käskyn lähteä liikkeelle 26. tammikuuta yöllä. Käskyn antoi – toimeenpaneva – komitea.
Politisoituminen oli voimakasta jo 1917
TAISTELU LEHDISTÖSSÄ – Työmies-lehti ja Suomen kuvalehti pyrkivät molemmat vaikuttamaan lukijoidensa mielipiteisiin propagandallaan. Nimitykset lahtari ja punaryssä olivat yleisesti käytössä molemmin puolin. Suomen kansa jakautui kahtia: porvarilliseen ja sosialistiseen leiriin.
Lokakuun 1917 eduskuntavaaleissa sosialistien kärsimä vaalitappio antoi Suomen Ammattijärjestön toimille vauhtia työväen järjestyskaartien muodostamiseksi koko maahan. Työväenlehdet julkaisivat sääntöjä kaartien muodostukseen lokakuusta lähtien.
Sanomalehdet kirjoittivat propagandaa lahtareista ja punaryssistä. Lehdistön propagandalla oli merkittävä vaikutus yleiseen mielipiteeseen konfliktin synnyssä.
Taistelu pääkaupungin – Helsingin herruudesta kapinan alussa
Taistelu pääkaupungin herruudesta tussahti heti alkuunsa. Helsingin suojeluskunta ei ryhtynyt vastarintaan ylivoimaista punakaartia vastaan pääkaupungissa. Voitto punaisille kapinan alussa olisi merkinnyt psykologista voittoa vallankumouksellisille. Punaiset ottivat pääkaupungin haltuunsa.
Senaatti Helsingissä piti yhteyttä venäläisiin, Svinhuvfud neuvotteli Venäjän aluekomitean kanssa eräässä laivassa. Senaatti ilmoitti Helsingistä Vaasan esikuntaan konfliktin vaaran lisääntyneen. Venäläiset aluekomiteat olivat ilmoittaneet senaatille tukevansa Suomessa puhjennutta vallankumousta.
Vaasan esikuntaan tuli sanoman Helsingistä 26. tammikuuta, missä matruusit odottivat lähtöä Pohjanmaan suuntaan. Matruuseja pidettiin Venäjän sotavoimien häikäilemättömimpänä aineksena.
Mannerheimin ensimmäinen käsky – Venäläisten varuskuntien aseistariisunta Etelä-Pohjanmaalla
Vaasassa Mannerheim ja Ignatius ottivat kohtalon omiin käsiin ja aloittivat operaation Pohjanmaalla olevia venäläisiä varuskuntia kohtaan. Mannerheimin käsky määräsi Vaasassa, Ylistarossa, Seinäjoella, Ilmajoella ja Lapualla sijaitsevien varuskuntien aseistariisumisen. Ensimmäinen operaatio 28. tammikuuta oli onnistunut ja saaliiksi saatu kiväärejä, kymmeniä kuularuiskuja ja ammuksia.
Neljässä päivässä koko Etelä-Pohjanmaan varuskunnat oli pakotettu luovuttamaan aseensa. Hallituksen nimittämät joukot saivat haltuunsa 8000 kivääriä, 34 konekivääriä, 37 tykkiä, kranaatinheittimiä, varusteita ja ampumatarvikkeita.
Etelä-Pohjanmaasta muodostui sodan alkuvaiheessa hallituksen joukkojen tukialue. Onnistuminen ensimmäisessä operaatiossa oli varmistanut alueen puolustamisen ja lisäsi mahdollisuuksia operaatioiden jatkamiselle. Suojeluskunnat oli nimetty hallituksen joukoiksi 28. tammikuuta päivätyssä senaatin julistuksessa kansalle. Tämän jälkeen Mannerheim esikuntineen muutti päämaja junansa Seinäjoelle.
Haapamäen kautta kulkevat rautatieyhteydet turvattiin räjäyttämällä rata 29. tammikuuta aseman eteläpuolelta. Haapamäen risteysaseman merkitys oli suojeluskuntien huollolle tärkeä, koska sen kautta säilytettäisiin yhteys Savoon ja Karjalaan.
Oulu, Kuopio, Mikkeli, Varkaus, Luumäki, Kouvola ja Karjala
Helmikuun alussa pohjoisessa Oulussa venäläiset varuskunnat ja punakaartilaiset ehtivät liittyä yhteen. Yllätys aseiden riisumiseksi ei onnistunut. Vastarinnan murtaminen 3. helmikuuta vaati hallituksen joukkojen ensimmäiset tappiot.
Kuopioon lähetettiin joukkoja Haapamäen – Pieksämäen rataa pitkin. Valkoiset piirittivät Kuopion kasarmeihin linnoittautuneet punaiset 1-8.2.1918.
Etelä-Karjalassa sotatoimet käynnistyivät jääkärikapteeni Hägglundin johdolla. Karjalan rintaman johtaminen kuului 3. helmikuuta alkaen jääkärikapteeni A. Sihvon komentamille suojeluskunnille.
Savon radan suunnassa punaiset etenivät pohjoiseen Mouhun kautta Mäntyharjulle saakka helmikuun alussa 7.2.1918. Valkoisten vastahyökkäys alkoi 14.2 ja johti taistelujen jälkeen punaisten vetäytymiseen. Mikkelissä punakaartit antautuivat tammikuun lopussa.
Rata katkaistiin Mikkelin eteläpuolelta ja Varkaus vallattiin ankarissa taisteluissa 20-21.2.1918. Etelämpänä Mouhussa käytiin taisteluja 3-5.3, mistä puolustajat vetäytyivät Voikoskelle.
Kouvolan asemakylä, Luumäki ja tärkeä Pietarin-Riihimäen rata jäi punaisten hallintaan koko sodan ajaksi. Punaisilla oli käytössään panssarijuna, joka vaurioitui Mouhun taistelussa. Suomi oli jakautunut kahteen osaan Etelä-Suomen jäädessä punakaartien komentoon. Kouvolassa ei käyty sodan kannalta merkittäviä taisteluja. Toisaalta Pohjois-Kymenlaakson paikkakunnat olivat sodan aikana keskeinen punaisten toiminta-alue. Tähän vaikutti alueella sijaitsevat tehtaat, asemakylät ja ratayhteys Pietariin.
Taistelupaikat Pohjois-Hämeessä sodan alkuvaiheessa – Vilppulan rintaman taistelupaikkoja olivat Pekkala, Ylä-Pohja, Murole, Ruovesi, Kuru, Mänttä, Vilppula
Ensimmäisenä valkoisia vastaan hyökkäsi venäläiset. Tarkoitus oli vapauttaa aseista riisutut toverit Pohjanmaalla. Venäläinen eversti Svetsnikov johti 2. helmikuuta alkaen hyökkäysyrityksiä Tampereelta Vilppulan suuntaan.
Tammikuun lopulla punakaartien vahvuus oli 30 000 miestä. Punakaartin johto arvioi suojeluskuntien voiman todellisuutta suuremmaksi, eikä heti lähettänyt punakaarteja pohjoiseen.
Karjalan nousu Viipurissa ja Sortavalan Suojeluskunta
Suojeluskuntien joukot yrittivät estää asekuljetukset Pietarista Viipuriin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Suojeluskuntien toiminta Viipurissa sai nimen Karjalan nousu. Kämärän aseman taistelua Suojeluskunnan ja punakaartin välillä pidetään ensimmäisenä sotatoimena.
Kämärän taistelussa kuoli useita Suojeluskuntalaisia ja punakaartilaisia. Kahakka Pietisen tehtaalla Viipurissa 19. tammikuuta oli aseellinen yhteenotto suojeluskunnan ja punakaartin kesken. Välikohtauksessa sai surmansa yksi punakaartilainen.
Sortavalan suojeluskunta 23.1.1918
Ennen Pohjanmaan tapahtumia majuri Aleksander Pellingin johti paikallisen Suojeluskunnan operaatiota ja riisui venäläisen sotilasosaston aseista Sortavalassa Karjalassa.
Vilppulan rintama helmikuussa 1918
Ensimmäisinä valkoisten asemia vastaan hyökkäsi venäläiset, ne pyrkivät vapauttamaan aseista riisutut toverinsa Pohjanmaalla. Venäläinen eversti Svetsnikov johti 2. helmikuuta alkaen hyökkäysyrityksiä Vilppulan suunnalla. Hän toimii punakaartien Länsi-Suomen armeijan komentajana.
Vilppulan rintamalla venäläisten johtama punakaarti yritti läpimurtoa kymmenen päivän ajan. Hyökkäykset ehtyivät 12. helmikuuta. Vilppulassa 50 km pitkää rintamaa puolusti eversti M. Wezerin johtama valkoisten sotilasryhmä. Tukialue Pohjois-Hämeessä 1918, Vilppula kartan yläreunassa.
24 tärkeää taistelua helmikuussa 1918
Sotatoimet ilman omaa armeijaa – Svinhufvud, Mannerheim ja Ignatius 1918
TAUSTA: Suomi oli autonominen suuriruhtinaskunta ja osa Venäjää 1812–1917. Autonominen Suomi vakiintui sadassa vuodessa Venäjän siirtomaa rajoineen, osana Venäjää. Venäjän keisari Nikolai II syöstiin valtaistuimelta maaliskuussa 1917. Samalla Suomi jäi ilman hallitsijaa.
Sotilaskomitea
Helsingissä kenraaliluutnantti Mannerheim liittyi jäseneksi Sotilaskomiteaan. Se oli vuosisadan alussa hajoitetun Suomen sotaväen upseerien perustama yhteisö. Helsingin rauhattomissa oloissa sen kokoontumispaikkaa vaihdeltiin, etteivät neuvottelijat paljastuessaan joutuisi vangituiksi. Sotilaskomitean puheenjohtajana toimi joulukuussa 1917 kenraaliluutnantti Claes Charpentier, myös hän oli palannut äskettäin Venäjältä Suomeen.
Suomen senaatilla ei ollut omia virallisia sotilasviranomaisia 1917
Ei armeijaa, poliisivoimia, järjestysvalta poliisivoimat oli lakkautettu aikaisemmin keväällä 1917 ja santarmit siirtyivät omavaltaisten kumouksellisten ryhmien ”leiriin”. Radikaalit ainekset Helsingissä olivat yhteistyössä venäläisten miehitysjoukkojen kanssa.
Mikä oli Aktiivinen komitea?
Maassa toimi Sotilaskomitean lisäksi Aktiivinen komitea, itsenäisyysliikkeen nuorempien voimien muodostama “järjestö”, joka oli perustettu ajamaan Suomen itsenäisyyttä. Se oli organisoinut suomalaisten miesten värväystä ns. partiolaiskurssille Saksaan.
Vapaaehtoisia värväytyi helmikuusta 1915 lähtien koulutukseen Pfadfinder-kurssille saksalaiseen sotilaskoulutuskeskukseen Lockstedtiin.
Aktiiviset ylioppilaat pitivät välttämättömänä etsiä sotilaskoulutusta ulkomailta. Syynä oli venäläisten marraskuussa 1914 tekemä päätös Suomen suuriruhtinaskunnan täydellisestä venäläistämisestä. Jääkäripataljoona 27 sai myöhemmin nimen Suomen Jääkärit.
Sotilaskomitealla ei ollut selkeää kuvaa suomalaisten punakaartien vahvuudesta. Marraskuun 1917 suurlakon jälkeen niiden uskottiin huomattavasti kasvaneen. Aseita ja tarvikkeita punakaartilaiset saivat lisää venäläisiltä sotilailta.
Venäläisten asevarastot tulisivat takaamaan punakaartilaisten aseet ja ampumatarvikkeet. Kapinallisten joukkojen määrä oli tammikuussa 1918 lähes 30 000 suomalaista miestä + venäläiset joukot.
Ongelmana pidettiin venäläisten vahvoja varuskuntia Suomessa. Niitä oli sijoitettuna Tornionjoelta rannikkoa pitkin aina Viipuriin asti. Syyskuussa 1917 entisen Tsaarin armeijan joukkoja oli Suomessa 100 000 miestä. Helmikuussa 1918 sodan alussa joukkoja oli enää 70 000 miestä, esimerkiksi Lahden Hennalassa oli vain muutama sotilas vartioimassa omaisuutta. Sotilaiden tehtävä Suomessa oli torjua saksalaisten mahdolliset maihinnousut meneillään olevassa suursodassa.
Mannerheimistä tuli Sotilaskomitean puheenjohtaja tammikuussa – ilman omaa armeijaa – Svinhufvud, Mannerheim ja Ignatius
Sotilaskomitean kolmannessa neuvottelussa Mannerheim sai tarpeekseen komitean päättämättömyydestä ja aikoi erota sen jäsenyydestä. Kokouksen jälkeen osa komitean jäsenistä pyysi Mannerheimilta suunnitelmaa esitettäväksi senaatille. Seuraavana päivänä 16. tammikuuta Mannerheim ja Ignatius tapasivat senaattori Svinhufvudin.
Eduskunnan valtuuttamana senaatin oli käynnistettävä toimenpiteet järjestyksen palauttamiseksi maahan. Mannerheim piti tehtävää järjestyksen palauttamisena ja maan vapauttamisena. Hän sanoi luottavansa suomalaisten vastustushenkeen ja taisteluhaluun.
Päämaja ryhtyi kokoamaan hajanaisista joukoista armeijaa – ensimmäinen käsky
Tammikuun 19. päivänä Mannerheim oli Vaasassa rakentamassa itselleen esikuntaa. Suuri periaateongelma maan hallituksen (senaatti) kanssa piti selvittää, Helsinkiin jäänyt osa senaattia toivoi vielä, että sotatoimet voidaan välttää. Tiedossa oli että vastapuoli punaiset olivat iskuvalmiina ja venäläiset Etelä-Pohjanmaalla odottivat vahvennuksia etelästä. Niiden tulo olisi tehnyt Mannerheimin valkoisten joukkojen toiminnasta vaikeampaa.
Mannerheim teki päätöksen riisua venäläiset varuskunnat aseista 27.– 28.1. päivien välisenä yönä. Kenraali matkusti Ylihärmään, josta tuli sodan ajan ensimmäinen komentopaikka ennen päämajan siirtymistä Seinäjoelle.
Helsingistä esikuntaan illalla tullut sanoma kehotti ”odottelemaan”, päätöstään Mannerheim ei kuitenkaan enää muuttanut.
Mannerheim antoi ensimmäisen käskyn 27.–28. -välisenä yönä Ylihärmässä. Se sisälsi Venäläisten varuskuntien aseistariisumisen Vaasassa ja maakunnan varuskunnissa, joissa oli 5000 venäläissotilasta. Toiminta alkoi yöllä, aseita saatiin saaliiksi 10 000 kivääriä, kymmeniä kuularuiskuja ja ammuksia. Tämän jälkeen Mannerheim esikuntineen muutti päämajan (juna) Seinäjoelle.
Suojeluskunnat (valkoiset) nimitettiin hallituksen joukoiksi 28.1.1918. Senaatin julistus 28.1.1918.
”Minusta tuntui kuin senaattori Svinhufud ei olisi uskonut, että oli mahdollista toteuttaa tehtävä käytettävissä olevin voimin”. Mannerheimin muistelmat
Lähde: G. Mannerheim MUISTELMAT ensimmäinen osa. Otava 1953.
Varsinaisiin taisteluihin talven aikana 1918 osallistui lähes 5000 venäläissotilasta. Vastaavasti huhtikuussa saksalaisia sotilaita osallistui sotaan 1918 noin 10 000 miestä. Korkea-arvoisin venäläinen upseeri oli eversti Svetsnikov, joka selvisi hengissä Venäjälle 1918. Tampereen puolustusta johti Bulatsev, jonka valkoiset teloittivat 1918.
Punakaartien kannatus oli vahvinta teollistuneessa Etelä-Suomessa ja sinne muodostui niiden luonnollinen toiminta-alue. Siellä oli myös suuria venäläisiä varuskuntia.
Pohjanmaa muodosti vahvan tukialueen hallituksen joukoille
Suojeluskunnissa oli koulutettu miehiä muutamien Saksasta palanneiden jääkärien voimin. Toiminta pidettiin salassa, myös aseistus oli puutteellista. Saksassa paluuta takaisin Suomeen odottivat tulevat jääkärit. Heistä Mannerheim kaavaili suojeluskuntien miehistölle päällystökaaderia.
Tuossa vaiheessa jääkärijoukko itse odotti pääsevänsä yhtenäisenä joukko-osastona rintamalle kotimaahan, missä vastapuolena olisivat venäläiset ja bolsevikit. Etelä-Pohjanmaalla oli Suojeluskuntien organisointi edennyt pisimmälle ja suurin osa hankituista aseista oli jaettu sinne. Ensimmäinen lähetys aseita, ammuksia, pioneeritarvikkeita ja kahdeksan jääkäriä oli saapunut Zugfuhrer Juho Heiskasen johdolla Vaasan saaristoon marraskuussa 1917.
Armeijan perustaminen ja järjestyksen palauttaminen
Mannerheim matkusti 18. tammikuuta Vaasaan perustamaan armeijalle esikuntaa. Samaan aikaan hän päätti, että venäläiset sotilaat riisutaan aseista.
Senaattori Svinhufvud oli “suunnilleen” samaa mieltä. Etelä-Pohjanmaalla suojeluskuntia organisoi Vaasan suojeluskuntapiirin päällikkö kenraalimajuri von Gerich.
Kiireellä luotiin yhteydet suojeluskuntapiireihin ja sitä kautta kutsuttiin pätevää upseeristoa apuun. Sopivia olivat ne, jotka olivat entisen Suomen sotaväen upseereita tai jonkin muun maan armeijassa palvelleita upseereita. Aseistariisuttujen varuskuntien venäläisiä, ns. Tsaarin upseereja ei kuitenkaan hyväksytty hallituksen joukkoihin.
Kun mikään ei ole varmaa, niin kaikki on mahdollista.
Kärsimättömyys lisääntyi 25. tammikuuta 1918
Viimeisenä toimenpiteenä senaatti antoi julistuksen. Julistuksessa 28. tammikuuta ilmoitettiin Suomen kansalle kenraali G. Mannerheimin nimityksestä hallituksen järjestysjoukkojen päälliköksi. Mannerheim oli tammikuussa 1918 suurelle osalle suomalaisista täysin tuntematon henkilö.
Päämajan ensimmäiset upseerit olivat eversti Martin Wetzer ja ratsumestari Hannes Ignatius, everstit Walter Holmberg ja A. von Rehausen, kapteeni Aimo Hallberg ja asemapäällikkö B.F. Lohman.
Etelä-Pohjanmaasta tuli hallituksen joukkojen tukialue ja senaatti nimesi Suojeluskunnat hallituksen joukoiksi.
Itsenäisyyssenaatti Helsingissä joutui turvallisuutensa takia jakautumaan eri paikkakunnille. Svinhufvud jäi Helsinkiin, kolme senaattoria Renvall, Pehkonen ja Frey matkustivat Vaasaan pois kumouksellisten valtaamasta Helsingistä. Tamperelainen senaattori Arajärvi matkusti suoraan Vaasaan.
Vaasan senaatti kokoontui 24.3.1918 Svinhufvudin johtamana.
Savon ryhmä
Savossa päällikkyyden otti 11. helmikuuta kenraalimajuri Löfström. Punakaartien eteneminen Kouvolan – Mikkelin rataa pitkin Mäntyharjulle pysäytettiin. Pohjois-Kymenlaakson teollisuuspaikkakunnat ja Kouvolan asemakylä jäi kapinallisten komentoon.
Rintamalinjan eteläpuolella Uudellamaalla käytiin muutamia erillisiä taisteluja suojeluskuntalaisten ja kapinallisten kesken. Ne sitovat punaisia voimia ja veivät kapinajohdon huomion pois pohjoisen tapahtumista. Suojeluskuntien joukot yrittivät sodan alussa edetä Päijänteen itäpuolelta etelään.
Hartolan ja Lusin suunnasta edennyt Hjalmarssonin retkikunta helmikuussa ei päässyt Heinolan läpi. Heinola pysyi tiukasti punakaartien hallussa huhtikuun lopulle asti. Oma lukunsa oli ruotsalaisten järjestämä Ahvenanmaan selkkaus ja maihinnousu.
Lue lyhyt henkilöhistoria Harald Hjalmarsonista.
Sota-ajan 1918 ensimmäisessä vaiheessa valkoisten sotatoimet tähtäsivät Pohjanmaalla olevien venäläisten riisumiseen aseista. Operaatiot olivat luonteeltaan sissisodan kaltaisia. Innostuksen vallassa kouluttamattomat joukot uskoivat nopeaan menestykseen. Puutteellinen aseistus ja joukkojen improvisoitu toiminta herätti kokeneempien upseerien huolen.
Päämäärän saavuttaminen oli innostuksesta huolimatta vielä kaukana. Maassa ei ollut muita sotilasviranomaisia ja ratkaistavana oli sotatoimiiin kuuluvat juoksevat asiat. Tarvittiin armeija esikuntineen organisoimaan ja johtamaan joukkoja. Sellaista iskuvoimaista, koulutettua armeijaa, joka kykenisi lyömään Etelä-Suomen ja Pietarin voimavarat ei vielä oltu koulutettu.
Sotatoimien jatkaminen ja organisoiminen
Seinäjoella 10. helmikuuta ilmoittautui viisi ruotsalaista upseeria. Eversti Linder, kapteenit G. M. Törngren, kreivi W. A. Douglas, Henry Peyron ja C. Petersen. Vapaussodan luetteloihin merkittiin yhteensä 84 ruotsalaista upseeria, heistä 34 aktiiviupseeria.
Lue lyhyt henkilöhistoria, Ernst Linder.
Sodanjohto ja päämaja Seinäjoella
Mannerheim valitsi Seinäjoen päämajan sijoituspaikaksi. Etelä-Pohjanmaalle muodostui tammikuun lopussa valkoisten valtaama vyöhyke. Mannerheim oli saanut Svinhufvudilta suullisen valtuutuksen palauttaa maahan järjestysvalta.
Ylipäällikkö ryhtyi johtamaan sotaa ja toimimaan Suomen Tasavallan joukkojen ylipäällikkönä. Ensimmäinen tehtävä oli luoda, kouluttaa ja aseistaa oma armeija. Helmikuussa hallitusta tukevat joukot puolustivat asemiaaan ja torjuivat punaisten hyökkäyksiä.
Alla oleva patsas kuvaa sodan ratkaisua Hämeen rintamalla. Maaliskuun puolivälissä Mannerheim käynnisti hyökkäysvaiheen Pohjoi-Hämeessä. Noin kolmessa viikossa hallituksen joukot etenivät ja saartoivat Tampereen. Sodan lopputuloksen kannalta tämä oli merkittävin jakso.
Tältä paikalta ylipäällikkö esikuntineen seurasi Tampereen valtausta 1918, nykyinen Leinola.
Päämaja jaettiin neljään osastoon
Näiden periaatteiden mukaisesti muodostettiin lähiviikkoina organisaatio, jonka pääkohdat määrättiin päämajan käskyssä n:o 10, Päämaja jaettiin neljään osastoon ja nämä alaosastoihin seuraavan kaavan mukaan:
G. Mannerheim MUISTELMAT s.279
I. Yleisesikunta
1. Päämajoitusmestarin osasto
- Operatiivinen jaosto.
- Ilmoitusjaosto.
- Yhteysjaosto.
- Topografinen jaosto.
2.Toimisto.
3.Henkilöosasto.
4.Komendantinvirasto.
II. Ase-esikunta
- 1. Käsiaseiden tarkastaja.
- Tykistön tarkastaja.
III. Etappiesikunta
1.Intendentuuriosasto (alaisina piiriintendentit)
2.Liikenneosasto.
3.Saniteettiosasto.
4.Postiosasto.
5.Lennätinosasto.
6.Poliisiosasto.
7.Insinööriosasto.
Myöhemmin; vapautettujen alueiden päällikkö, sotasaalisosasto ja remonttihallitus.
