Sotatoimet

Punakaarti aloitti sotatoimet tammikuussa 1918

Punakaarti oli vahvimmillaan Etelä-Suomessa. Sen toiminta-alue oli teollistuneilla paikkakunnilla ja kaupungeissa. Punaisten sotilaalliseksi päälliköksi oli nimitetty vuoden 1917 lopulla Ali Aaltonen. Hänen tilalleen valittiin tammikuun lopussa Eero Haapalainen. Vallankaappauksen alkaessa Haapalainen valittiin Punaisen Kaartin esikunnan ylipäälliköksi.

Marraskuussa 1917 Suomessa oli yleislakko. Eri puolilla maata työväenliikkeen järjestäytyneet kaartilaiset osoittivat mieltään. Suurlakko oli hengeltään vallankumouksellinen. Lakko riistäytyi kaupungeissa nujakoinniksi, radikaalit punakaartilaiset ja venäläissotilaat julistivat kumousta. Marraskuun 1917 lakosta tuli melkein vallankumous.

Punaisen puolen käänteitä ja sotatoimia 1918. Punakaartit olivat lähellä sosialisteja, jotka julistivat vallankumouksen ja kapinan nimeen. Suojeluskunnat olivat lähellä porvareita ja asettuivat vastavallankumoukseen vastustamaan punaisten kapinaa.

Miten Suomi jakautui kahtia?

Valtaa Suomessa jaettiin uudestaan samalla kun Venäjä oli sisäisesti käymistilassa kesällä 1917. Tokoin senaatti ja sosialistiopposition johtomiehet Edvard Valpas-Hänninen ja Kullervo Manner.

Eduskunnan voimasuhteet olivat kääntyneet syksyn 1917 vaaleissa oikeiston eduksi. Eduskunnasta oli tullut maan korkeimman vallan haltija. Sosiaalidemokraattisen puolueen eduskuntaryhmä asettui kannattamaan parlamentaarista menettelyä. Osa kannatti suoraa toimintaa.

Puoluejohdon ote omiin joukkoihin (kannattajiin) oli marraskuun suurlakon jälkeen löyhempi.

Punakaartilaiset veljeilivät venäläisten sotilaiden kanssa valokuvissa 1918.
Punakaartilaisten ja venäläisten sotilaiden veljeilyä. Kuva kirjasta Ihmisten Tiet Suomen historian käännekohtia 1997.

Punakaartien syntyminen

Punakaarti valvoi omia etujaan, etsi aseita ja kumousta vastustavia henkilöitä. Venäläisten bolsevikkien ohje epävarmoille suomalaisille oli, että kapina on voitettava hyökkäämällä ja ratkaisuun on päästävä nopeasti (Lenin). Punakaartissa ei ollut koulutettuja joukkoja. Tammikuussa 1918 syntyi paikallisia väkivaltaisia tapahtumia suojeluskuntien kanssa. Niissä oli kysymys aseiden hankinnasta, hallinnasta ja etsimisestä. Venäläisten hallussa oli suurin osa Suomessa olevista aseista.

Punakaarti edusti työväkeä ja oli lähempänä sosialistisia piirejä. Sen tavoitteena oli kaapata valta Suomessa ja Etelä-Suomessa se onnistuikin. Porvarillisia piirejä lähellä olivat suojeluskunnat. Käytännössä tämä tarkoitti, että maassa oli kaksi yksityisarmeijaa. Motivaatiossa molemmat osapuolet, punaiset ja valkoiset olivat aluksi samalla tasolla. Kapinaan ryhtyi punainen puoli.

Kolmisenkymmentä ihmistä sai syksyn aikana surmansa yhteydenotoissa, väijytyksissä ja salamurhissa. Myös venäläiset matruusit teloittivat omia upseereitaan Helsingissä. Katso kartta venäläisvaruskunnista Suomessa 1917.

Jakautuminen kahteen leiriin

Kumoushenki oli vahvinta kaupungeissa ja tehdaspaikkakunnilla. Taustalla vaikutti vuoden 1905 suurlakon jälkiseuraukset ja yhteiskunnallisten uudistusten hitaus. Luottamus asioiden muuttumiseen paremmaksi mureni yleisesti kansalaisten ja työväestön keskuudessa. Kansankerrokset eivät keskustelleet ongelmista tai olleet aidosti vuorovaikutuksessa. 

Kansa oli jakautunut kahtia. Toisaalla juhlittiin itsenäisyyttä ja osa repi Venäjän lipuista punaisia raitoja. Ammattijärjestöt kehoittivat työläisiä perustamaan järjestyskaarteja, joita kutsuttiin yleisesti punakaarteiksi.

Elintarvikepula, köyhyys ja sairaudet aiheuttivat tyytymättömyyttä Suomessa 1917.
Elintarvikkeita jonotetaan Katariinankadulla Helsingissä. Kuva kirjasta Ihmisten Tiet Suomen historian käännekohtia 1997.

Usein korostetaan, että vallankumous levisi Suomeen Venäjältä. Tämä pitää osin paikkansa, olihan Pietari lähellä ja rautatie suora yhteys vallankumouksen keskukseen. On hyvä tiedostaa tuon ajan heikot olot. Ihmisten elämää vaikeutti köyhyys, sairaudet ja ruokapula. Tyytymättömyyteen oli kotoperäisiä sytykkeitä myös omasta takaa. 

Puoluetoimikunta taipuu tammikuussa ja kapina alkaa

Sosiaalidemokraattien puolueneuvoston kokouksessa 23.1.1918 punakaartilaiset jäsenet vaativat jyrkän toiminnan miehiä valittavaksi puoluetoimikuntaan. Puoluetoimikunta taipui kaartilaisten vaatimuksiin. Toimikuntaa täydennettiin seuraavilla henkilöillä.  O.W. Kuusinen, K. Manner, Y. Sirola, E. Gylling, M. Turkia, K.A. Wiik, A. Kiviranta, A. Taimi, E. Eloranta, E. Haapalainen, L. Letonmäki ja E. Elo. Tämä uudistettu puoluetoimikunta asetti keskuudestaan  sosiaalidemokraattisen puolueen puoluetoimikunnan toimeenpanevan komitean. Työväenliikkeen sisällä punakaartien asema oli tullut hyväksytyksi ja viralliseksi.

Toimeenpaneva komitea, Haapalainen, Taimi, Eloranta, Letomäki, Elo, Kiviranta ja Sirola ryhtyi välittömiin valmisteluihin. Se antoi määräyksiä punakaarteille ja määräsi pidättämään P. E. Svinhufvudin senaatin jäsenet ja muita porvareita.

Eero Haapalainen oli poliitikko, toimittaja, Suomen Ammattijärjestön puheenjohtaja. Hän oli vallankumouksen julistaneen työväen toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtaja. Punakaartin ylipäällikkö ilman sotilaskoulutusta, erotettiin juopottelun vuoksi. Pakeni huhtikuun lopulla laivalla Viipurista Pietariin. >> henkilöhistoria <<

Eero Haapalainen oli vallankumouksen julistaneen työväen toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtaja ja ylipäällikkö 1918.
Eero Haapalainen toimi ylipäällikkönä 30.1 – 20.3.1918. Punaisen kaartin esikunta vastasi sodankäynnistä. Kuva kirjasta Suomen vapaussodan historia.

Toimeenpaneva komitea ja aseet punakaartille Pietarista

Toimeenpaneva komitea perustettiin tammikuun 25. 1918. Sillä oli valta päättää tulevista keinoista. Maan hallitusta, Svihufvudin senaattia vastustaneet ryhmät ottivat punakaartit hallintaansa. Aseita ja tarvikkeita punakaartilaiset ostivat ja hankkivat venäläisiltä sotilailta Suomesta ja Venäjältä.

Pietarissa luovutettiin suomalaissyntyiselle toveri Rahjalle Leninin aiemmin lupaamat aseet ja ammukset. Punakaartien ylipäällikkö Ali Aaltonen järjesteli kuljetusta Pietarista. Suuri lähetys 10 000 kivääriä ja kymmenen kolmen tuuman tykkiä ammuksineen saapui Suomeen junalla tammikuussa.

Tammikuussa ennen sodan alkua 23.1 Ali Aaltonen antoi erillisen käskyn kaartien liikekannallepanosta. Kaartien tehtävä oli suojata rataa ja aseiden kuljetusta Suomen puolella.

Sotatoimia järjesteli ensimmäinen ylipäällikkö Ali Aaltonen, Jukka Rahja, Eero Haapalainen ja Hugo Salmela. Ali Aaltonen oli aliluutnantti ja palvellut aiemmin Venäjän armeijassa.

Kansanvaltuuskunta, Suomen vallankumoushallitus ja neuvostot

Tässä yhteydessä voidaan puhua myös poliittisesta historiasta. Blogissa olen asettanut tapahtuman sotatoimet -kategoriaan, koska keikauksen tavoitteisiin kuului kapina, joka on sotatoimi. 

Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner 1918. Ulkoasiainvaltuutettu Yrjö Sirola. Sisäasiainvaltuutettuna Eero Haapalainen ja Adolf Taimi. Oikeusasiainvaltuutettuna Lauri Letonmäki ja Antti Kiviranta. Lainkäytön ylivalvojaksi valittiin puoluesihteeri Matti Turkia.

Muut valtuutetut Otto Wille Kuusinen, A. Kiviranta, J. Korhonen, J. Lumivuokko, E. Eloranta, O. Tokoi, K. Lindqvist ja E. Elo. (ehdotus vallankumoushallitukseksi 28.1.1918)

Manner oli Työmies -lehden toimittaja, Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja kansanedustaja 1910, kritisoi kirjoituksissa keisarivaltaa ja tuomittiin siitä vankeuteen 6 kuukaudeksi. Eduskunnan puhemies kesällä 1917, halusi siirtää nopeasti vallan (valtalaki) eduskunnan käsiin. Vallankumoushallinnon johtohenkilö Helsingissä tammikuussa 1918.

Huhtikuussa -18 sodan viimeisenä keinona sai tynkä – kansanvaltuuskunnalta diktaattorin valtuudet. Matkusti tappion keskeltä Viipurista laivalla turvaan Pietariin.

Kullervo Manner oli Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja 1918 ja kesällä 1917 eduskunnan puhemies.
Kullervo Manner, toimittaja politikko. Eduskunnan puhemies 1917 ja SDP:n puheenjohtaja. Kuva: Työväenmuseo Werstas.

Suomen Työväen pääneuvosto

Kansanvaltuuskunta käytti ylintä päätösvaltaa punaisessa Suomessa. Se ryhtyi toimimaan 28.1 syrjäytetyt senaatin tilalla. Kansanvaltuuskunta johti alkanutta kapinaa. Entinen eduskunnan puhemies Kullervo Manner oli kansanvaltuuskunnan ensimmäinen ja viimeinen puheenjohtaja. 

Lisäksi punaiseen Suomeen perustettiin Työväen pääneuvosto. Pääneuvoston jäsenet olivat työväenjärjestöjen nimittämiä. Sen oli tarkoitus olla ylin lainsäätäjä ja samalla valvoa Kansanvaltuuskuntaa. Suomen pääneuvoston linja häilyi demokratian ja bolsevikeilta omaksutun “proletariaatin diktaruurin” välillä

Raha-asiain osasto = Suomen Pankki >> Punaisen Suomen finassihallinto <<

Suomen Punaisen Kaartin Esikunta

Sodankäynnistä vastasi punaisen kaartin esikunta ja ylipäällikkö Eero Haapalainen. Hänellä ei ollut sotilaskoulutusta. Toimi tehtävässä 30. tammikuuta – 20. maaliskuuta 1918. Myöhemmin johto siirtyi  Adolf Taimen ja Evert Elorannan käsiin. Punakaartit kuuluivat organisaatiossa Kansanvaltuuskunnan määräysvaltaan. Käytännössä kaartit eivät totelleet ylhäältä annettuja määräyksiä sotatoimissaan. Ongelmaksi muodostuivat yleinen oikeuden käyttö, kenttäoikeudet ja kapinaa vastustavien kuolemantuomiot.  

Punakaartilaisia Tampereen seudulla 1918.
Punakaartilaisia Tampereen seudulla. Kuva kirjasta Ihmisten Tiet Suomen historian käännekohtia, Otavan Kirjapaino Keuruu 1997.

Keskuskomitea järjesteli joukkoja

Eero Haapalainen oli Suomen työväen toimeenpanevan keskuskomitea puheenjohtaja. Hän oli myös Suomen kansanvaltuuskunnan jäsen sisä- ja sota-asioiden valtuutettuna. Vallankumoukselliset keskuskomiteat organisoivat ja muodostivat pataljoonia eri paikkakunnille. 

Venäläiset tukivat Suomen työväen vallankumousta

Venäläisille joukoille annettiin käsky asettua Suomen työväenkaartin tueksi. >>Venäläisten varuskunnat Suomessa>>

Länsi-Suomessa Tampereella armeijan päällikkö Mihail Stepanovitsh Svetshnikov suunnitteli hyökkäyksen Pohjanmaalle. Hän lähetti joukkojaan ja suomalaisia punakaarteja ottamaan Oriveden ja Nokian asemat haltuun. Samoin Tampereen–Riihimäen radan varren asemat Lempäälä ja Hämeenlinna. 

Ajan voittamiseksi Svetshnikov lähetti Seinäjoelle lähetystön vaatimaan Mannerheimä palauttamaan varuskuntien aseita takaisin. Korkeakoskelle ja Vilppulaan lähetettiin Kolpavan rykmentin vapaaehtoisia ja 500 punakaartilaista. Tehtävä oli hyökätä Vilppulaa puolustavia valkoisia joukkoja vastaan. 

Päätavoite oli saada tärkeä Haapamäen rautatiesolmu vallatuksi. Se tueksi osastoja lähetettiin Kurun ja Ruoveden seuduille. Vehkajärven–Kuhmoisten ja Padasjoen–Toritun teiden suunnista oli tavoitteena edetä Jämsään. Katso kartasta tilanne maaliskuussa 1918

Punakaartien pelottava maine ja omavaltaisuudet 1917 – 1918

Kymenlaaksosta noustiin kumouksen kärkeen 1917. Matti Turkia oli sosiaalidemokraattisen puolueen puoluesihteeri ja ollut kansanedustaja 1907–09, 1914. Toimi työväen järjestyskaartin ylipäällikkönä marraskuun suurlakkoon saakka. Ali Aaltonen oli toimittaja ja Venäjällä palvellut aliluutnantti. Hän järjesteli punaisten sotatoimia ja aseita Pietarista kaartilaisille. Hugo Salmela oli Kymin kunnan pataljoonan päällikkö. Hän toimi talvella rintamapäällikkönä Hämeessä ja johti Tampereen puolustusta huhtikuun alussa. Salmela on saanut tunnustusta historian kirjoituksissa Tampereen taistelujen johtamisesta. Hän menehtyi Tampereen taistelujen aikana. Karjalan rintamalla toimi rintamapäällikkö Heikki Kaljunen Terijoella. Hän johti suurlakon aikana 1917 Karjalan rankaisuretkikuntaa. Ali Aaltonen liitetään myös näihin tapahtumiin.

Aaltosen tarkoitus oli kasvattaa huhuja ja vallankumousmieltä. Entisenä sotilaana hän kuitenkin ymmärsi kokonaistilanteen. Punakaartin valmistelut olivat vielä kesken. Kotkalaiset esiintyivät vierailla paikkakunnilla näyttävästi joulu- ja tammikuussa. Heidän käytös lietsoi pelkoa mm. Kuopiossa, Viipurissa, Lahdessa ja Kouvolassa.

Kenttäoikeuksia tutkinut Marko Tikka selkeyttää kaartilaisten taktiikkaa seuraavasti.

Ensin otettiin haltuun tuotantolaitteet, tehtaat, lennätin ja puhelin. Sotilaallisesti tärkeät kohteet. Samalla luotiin vallankumoukselle tärkeät instituutiot, mm. oikeuslaitokset vastavallankumouksellisten tutkintaa varten. Sodan alussa teloitettiin alueelle jääneitä sotilaallisia vastustajia. “Se oli kaappausta, sotatoimi”. Punaisten hallitus, kansanvaltuuskunta kielsi kuolemantuomiot. Johto ei kuitenkaan käyttänyt kovia otteita terrorin kitkemiseksi. Pelättiin korpilakia, eikä ollut miestä puuttumaan rikoksiin”.

Osapuolet punakaarti – suojeluskunta 1918

Sota 1918 osapuolet, Punakaarti Etelä-Suomessa ja Suojeluskunta kartassa pohjoispuolella.
Etelä-Suomi

Punakaartin rintamaosat helmi–maaliskuussa 1918 olivat

-Länsirintama Etelä-Suomen läntinen osa Päijänteestä rannikolle. Pääpaikka oli Tampereen seutu.
-Keskinenrintama Päijänteestä itään Saimaalle. Keskuspaikkana Valkealan seutu ja Kouvolan asemakylä.
-Karjalan Viiipurin seutu. Kouvolan asema oli Suomen punakaartilaisten keskisen rintaman esikuntana.

Punakaarti aloitti omat sotatoimensa Helsingissä

Punaisten päähuomio oli ensin Helsingissä, jossa oletettiin valkoisten (Helsingin suojeluskunta) alkavan vastarintaan. Punaisten vahvuus oli n. 4000 miestä. Kapinalliset saivat Helsingin haltuunsa ilman taisteluja. Pääkaupungin suojeluskunta painui maan alle. 

Maa jakautui selvemmin kahtia. Valkoisten tukikohtia punaisten selustassa oli Itä-uudellamaalla (Porvoo, Pellinki) ja Länsi-Uudellamalla (Suitia , Sigurds). Valkoiset menettivät tukikohdat helmikuun aikana ylivoimaiselle vastustajalle. Punaiseen Etelä-Suomeen jääneet kumousta vastustavat alkoivat paeta rintaman yli valkoisten tukialueelle.

Voitonvarma mieliala muuttui vastustajan yliarvioinniksi. Aaltosella oli väärä mielikuva valkoisten suojeluskuntien todellisesta voimasta sillä hetkellä. Myöhemmin tiedetään, että punakaarteilla oli alussa ylivoima.

Jaa tämä artikkeli

Tagged ,