Itsenäisyyspäivä 6.12. muistuttaa siitä, miten itsenäisyys on ansaittava, se ei ole itsestäänselvyys eikä nautintaoikeus – sen ovat osoittaneet sotiemme veteraanit, vanhempamme ja isovanhempamme. He edustavat monille suomalaisille perusarvoa ja velvollisuudentuntoa. ”Itsenäisyyden…
Kategoria: Sodan perintö
Sodan perintö on itsenäisyyden ytimessä. Sota 1918 oli historialliselta merkitykseltään Suomen vapaussota. Kiistämätön tosiasia on myös se, että väkivalta sodan loppuvaiheessa muuttui sisällissodaksi. Sodalle ei ole yhtä nimeä.
Irtautuminen Venäjästä jakoi mielipiteitä väestön kesken ja elämä muuttui osalle ihmisistä painajaiseksi.Jälkipolvet tutkivat edelleen ja muistavat menneisyyttään monin tavoin. Sodasta puhuminen saattaa olla toisille vaikeaa.
Parikymmentä vuotta itsenäistymisestä Suomi joutui Talvisotaan 1939 Neuvosto-Venäjän kanssa. Puna-armeijan joukot hyökkäsivät maahan useilla paikkakunnilla 11/1939.
MAANPUOLUSTUS
MAANPUOLUSTUSTAHTO – sen taustalla on ymmärrys siitä, että kansakunta tarvitsee turvallisuutta ja itsenäisyyttä voidakseen kukoistaa. Maanpuolustus on yhteinen asia, jossa jokaisen kansalaisen osallistuminen ja tuki ovat tärkeitä. Nämä kolme asiaa korostavat…
Suomen Tie ja koettelemukset itsenäisyyden aikana
Suomen Tie ja koettelemukset itsenäisyyden aikana on monimutkainen juttu. Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 merkitsi alkua uudelle aikakaudelle. Pian sen jälkeen maa kohtasi kaksi sotilaallista konfliktia Neuvostoliiton kanssa, jotka muovasivat Suomen…
Ilomantsin taistelussa 1944 torjuttiin Neuvostoliiton divisioonien tunkeutuminen armeijan selustaan
Ilomantsin mottitaistelut käytiin järvien, soiden ja miltei tiettömien korpien keskellä itärajalla, se oli jatkosotamme viimeinen merkittävä operaatio. Vihollisen hyökkäyskärki oli pääsemässä heinäkuun lopulla 1944 Hattuvaaraan kylään. Rykmentin eskadroonat 1/HRR ja…
Mannerheim-ristin ritarimerkki ja kunniatammi – Hennalan sotilaskodin perinnerinne muistuttaa historiasta
Mannerheim-ristin ritarit kokoontuivat Lahdessa 4.6.1972. He paljastivat peruskallioon kiinnitetyn ritarimerkin (Vapauden-ristin 2.lk Mannerheim-ristin) ja istuttivat sen viereen tammen. Kunniatammen istuttivat ritarikenraali Aksel Fredrik (AF) Airo ja kaksinkertainen ritari, lentomestari Ilmari…
Veteraanipäivä – kansallista veteraanipäivää vietettiin ensimmäistä kertaa 27.4.1987 Lahdessa
Veteraanipäivä on valtakunnallinen SUOMEN SOTAVETERAANIEN PÄIVÄ, vietä sitä heidän kunniaksi sekä muistoksi sodan päättymisestä ja rauhan alkamisesta. Sotien jälkeen varttunut, suurten ikäluokkien joukko muistaa vielä veteraanimme ja lottamme elävästi. Suomen…
TUOMPO – kenraali kuului Suomen Jääkärien ydinjoukkoon Pfadfindereihin
Suomesta Saksaan lähti alkuvaiheessa vuonna 1915 vapaaehtoisten ydinjoukko noin 180 miestä hankkimaan aseellista sotilaskoulutusta. Ensimmäisiä osallistuneita kutsuttiin pfadfindereiksi, partiolaisiksi. Suomen itsenäistyminen ja vapaussota johtivat sotilasuralle Tuompo kuuluu sukupolveen joka palveli…
Suomalaisia sukupolvia jatkuvassa valmiudessa
Suomalaisia sukupolvia on leimannut jatkuvassa hälytysvalmiudessa kasvaminen, sodan haavat eivät umpeudu nopeasti, lapset tunnistavat arjessa mitä ympäristössä ja vanhempien mielissä tapahtuu. Olet keskustellut yhteisistä, varhaisista kokemuksista toisten kanssa, saanut vaikutteita…
Suomen ratsuväen alipäällystön ja miehistön asepuku m/22
Ratsuväki Suomessa – luurankotakit ja punahousut – seminaarityö 1978 Takaisin postaukseen – ratsuväki ja luurankotakit

